Kanta-Hämeen innovatiiviset aurinkovoimaratkaisut rakennetussa ympäristössä
Kanta-Hämeen innovatiiviset aurinkovoimaratkaisut rakennetussa ympäristössäKanta-Hämeen innovatiiviset aurinkovoimaratkaisut rakennetussa ympäristössä
16.9.2024
Kanta-Hämeen innovatiiviset aurinkovoimaratkaisut rakennetussa ympäristössäKanta-Hämeen innovatiiviset aurinkovoimaratkaisut rakennetussa ympäristössä
16.9.2024
Osallisilla on mahdollisuus antaa mielipiteensä kaavaratkaisusta.Tuulivoimamaakuntakaava on edennyt ehdotusvaiheeseen ja ehdotus tulee julkisesti nähtäville. Lassi Puhtimäki Maanantaina kokoontunut Etelä-
16.9.2024
Hakemuksella ei haeta merkittävää rakennusoikeutta, sillä paneelien lisäksi rakennetaan ainoastaan muuntamorakennelmia ja sijoitetaan ...Puolangalle suunnitellaan aurinkovoimalaa vanhalle pellolle – reilun 16 hehtaarin voimala tulisi lähelle kunnan taajamaa
16.9.2024
Osa Pohjois-Pirkanmaasta on maakotkan reviirialuetta, jonne kaikkein suurimmat tuulivoimalasuunnitelmat eivät sovi. Näin arvioi Pirkanmaan ...Suodenniemen Kortekalliolla on puolet eli kolme Pirkanmaalle tähän mennessä rakennetuista tuulivoimaloista, Ne ovat 230-metrisiä. Uudet
16.9.2024
Viitasaaren kaupunki päätti toissa viikolla, että se aloittaa kaavoituksen Haukilan tuulivoimala-alueelle Kannonkosken rajalle. Viime ...kaupunki päätti toissa viikolla, että se aloittaa kaavoituksen Haukilan tuulivoimala-alueelle Kannonkosken rajalle. Viime torstaina kaupunki
16.9.2024
Pohjois-Pohjanmaa tähtää hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Limingassa tavoite lähenee muun muassa Ruotsinojan aurinkopuiston ...vuoteen 2035 mennessä. Limingassa tavoite lähenee muun muassa Ruotsinojan aurinkopuiston johdosta. Kuva: Henna Lammi Pohjois-Pohjanmaan
15.9.2024