Teollisuuden investoinnit seuraavat uusiutuvaa energiaa

18.12.2024

Aluetalouden näkökulmasta uusiutuva energia on ala, joka voi tuottaa kasvua laajasti ja hajautuneesti eri kunnille. Uusiutuvan energian investointien saaminen maakuntaan vaatii usean näkökulman yhteensovittamista ja vuoropuhelua. Keskustelua Kainuun uusiutuvasta energiasta käytiin Suomen uusiutuvien ja Kainuun liiton järjestämässä tilaisuudessa Kajaanissa viime maanantaina.

”Uusiutuva energia ratkaisee aluetalouden ja kansantalouden suunnan, sillä talouskasvu on riippuvainen energiantuotannosta. Meidän ei tarvitse Kainuussakaan tyytyä vain tuottajan rooliin vaan voimme synnyttää ekosysteemejä uusiutuvan energian tuotannon sekä niitä seuraavien investointien ympärille”, Kainuun maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen totesi keskustelutilaisuuden avauspuheessaan.

Pirkkalaisen mukaan toimijoiden on luotava turvallista tilaa käydä kriittistäkin keskustelua. Maanantain tilaisuuden kaltaiset, sidosryhmien yhteiset keskustelufoorumit kasvattavat ymmärrystä, hyväksyttävyyttä ja luottamusta. ”Kainuussa uusiutuvan energian rakentamista tarkastellaan useista näkökulmista. Meillä on maisema, kulttuuriympäristö, vakituinen sekä vapaa-ajan asutus, luontoarvot, luontomatkailu, poronhoito, kaivostoiminta, Puolustusvoimien toiminta, sähkö- ja liikenneverkko, ilmastovaikutukset sekä kunta- ja aluetalous. Jo maakuntakaavassa huomioimme kaikki edellä mainitut asiat”, Pirkkalainen muistuttaa.

Suomi on vielä kaukana energiaomavaraisuudesta

Yhteiskuntamme sähköistyy ja sähkönkäyttö kasvaa lämmityksessä, teollisuudessa ja liikenteessä – mutta tehtävää on vielä paljon. Sähköistyminen on välttämätöntä energiaomavaraisuuden lisäämiseksi ja ilmastoasioiden vuoksi.

”Uusiutuvien osalta olemme rikas maa ja sen lisärakentaminen on ratkaisevan tärkeää Suomen hyvinvoinnin vahvistamiselle. Eri maankäyttömuotojen yhteensovittamisen haasteisiin on tärkeää etsiä yhdessä ratkaisuja, joissa huomioidaan ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. On tärkeää edetä uusiutuvan energian lisärakentamisen suunnitelmissa – mutta vastuullisesti ja laadukkaasti. Jo nyt hankkeissamme tehdään valtava määrä luontoselvityksiä. Ympäristövaikutusten arvioinnit voivat olla laajuudeltaan jopa 1000-sivuisia. Hankkeiden kokoa ja voimaloiden paikkoja muokataan usein ympäristösyistä”, sanoo Suomen uusiutuvien operatiivinen johtaja Heidi Paalatie.

Fingrid investoi merkittävästi Kainuuseen vuosina 2024-2030

Itä-Suomi ja Kainuu on myös verkkoyhtiöiden näkökulmasta hyvä sijainti uusiutuvan energian hankkeille. Lisäksi Suomessa on EU:n edullisimpiin kuuluva sähkön hinta teollisuudelle sekä toimitusvarma sähköverkko ja kantaverkkoyhtiö, joka haluaa kehittää toimintaansa.

”Kainuussa kantaverkko alkaa jo olla täynnä tuulituotantoa, Fingrid kuitenkin investoi alueelle ja ohjaa teollisen kokoluokan sähkövarastot liittymään tällä hetkellä Kainuuseen ja Pohjois-Suomeen. Valtava määrä teollisia kulutushankkeita on kypsymässä ja osin jo rakenteilla Kainuussa. Kajaven sähköasemat ovat kustannustehokkaita paikkoja myös teollisten sähkövarastojen liitynnöille”, Kajaven kehityspäällikkö Jani-Pekka Pantti kertoo.

Lisätietoja:

Heidi Paalatie, operatiivinen johtaja, Suomen uusiutuvat ry, puhelin 040 550 3858, heidi.paalatie@suomenuusiutuvat.fi

Sanna Schroderus, suunnittelujohtaja, Kainuun liitto, puhelin 044 7100 873, sanna.schroderus@kainuunliitto.fi

Kysy lisää

Heidi Paalatie

Operatiivinen johtaja

+358 40 550 3858

  • Porot
  • Kierrätys
  • Kyberturvallisuus
  • Hankkeet
Siirry takaisin sivun alkuun