Vuoden 2025 Energiamurroksen edistäjä palkinnon voittaja palkittiin tänään Wind Oulu seminaarissa. Palkinnon sai LUT-yliopisto ja tutkimusjohtaja Petteri Laaksonen, joiden tuomaristo näkee tehneen pitkäjänteisesti vaikuttavaa työtä suomalaisen energiamurroksen edistämisessä. LUT-yliopisto ja Petteri Laaksonen äänestettiin myös yleisön suosikiksi.
Tekniikan, talouden ja yhteiskuntatieteet yhdistävä LUT-yliopisto on profiloitunut erityisesti energiasiirtymän tienraivaajana sekä teollisuuden ja yhteiskunnan puhtaan energian ratkaisujen edistäjänä. Teollisuudessa pitkän uran tehnyt Laaksonen työskentelee LUTissa muun muassa energiasiirtymän, Power-to-X-teknologian sekä vetytalouden parissa. Lisäksi hän toimii useiden startupien hallituksessa.
Tuomaristo halusi valinnallaan nostaa esiin LUT-yliopiston ja Petteri Laaksosen pitkäjänteisen ja vaikuttavan työn suomalaisen energiamurroksen edistämisessä. LUT-yliopisto on keskeinen uusiutuvaan energiaan liittyvän tiedon tuottaja, joka yhdistää vahvan perustutkimuksen soveltavaan tekemiseen ja ymmärrettävään tiedeviestintään.
”Palkinnolla halutaan korostaa tutkimuksen ja tiedeperustaisuuden merkitystä ajassa, jossa niiden arvoa haastetaan yhä useammin. Yliopistotutkimus luo legitimiteettiä, asiantuntemusta ja innovaatioita, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen ja mahdollistavat kestävän energiajärjestelmän kehityksen Suomessa”, tuomaristo perustelee.
“Me LUTissa teemme kansainvälisesti tasokasta tutkimusta, jotta yhteiskunta ja teollisuus saavat käyttöönsä puhtaan energian ratkaisuja. Niin myös Suomen talous saadaan kasvuun. Olen todella kiitollinen ja otettu siitä, että panoksemme energiamurroksen edistämiseen huomioidaan näin upealla tunnustuksella”, Petteri Laaksonen kommentoi.
LUT-yliopisto ja Petteri Laaksonen äänestettiin myös yleisön toimesta Energiamurroksen edistäjä 2025 yleisöpalkinnon voittajaksi.
Vuoden Energiamurroksen edistäjä -palkinto (ent. Tuulivoimateko) myönnetään teolle tai toiminnalle, joka on omalta osaltaan ollut tukemassa tai vauhdittamassa suomalaisen uusiutuvan energian kasvua ja kehittymistä. Tänä vuonna tuomaristossa olivat valtioneuvos Matti Vanhanen, KONE Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin sekä psykologi, tutkija ja poliitikko Julia Sangervo.
Lue lisää Energiamurroksen edistäjä palkinnosta: www.energianedistaja.fi/