Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tuoreen investointitiedustelun mukaan yritysten investointinäkymissä on nähtävissä piristymistä. Vaikka energia-alan investoinneissa ei juuri nyt näy kasvua, edellyttää monien muiden teollisten investointien toteutuminen kilpailukykyistä sähköä, jota voidaan rakentaa nopeasti ja kustannustehokkaasti.
Suomella on poikkeuksellisen vahvat lähtökohdat vastata teollisuuden kasvavaan sähkön kysyntään. Suomessa on tällä hetkellä suunnitteilla yli 56 gigawattia maatuulivoimaa, noin 12,5 gigawattia merituulivoimaa sekä lähes 26 gigawattia teollisen mittakaavan aurinkovoimaa. Vaikka kaikki hankkeet eivät toteudu, kokonaisuus osoittaa vahvaa investointihalukkuutta ja kykyä kasvattaa sähköntuotantoa kysynnän mukana.
”On erittäin myönteistä, että teollisissa investointinäkymissä näkyy jälleen liikettä. Samalla on hyvä muistaa, että moni suunniteltu investointi perustuu oletukseen kilpailukykyisen sähkön saatavuudesta. Suomessa tähän tarpeeseen pystytään vastaamaan, sillä uusiutuvan energian hankeportfolio on poikkeuksellisen vahva”, sanoo Suomen uusiutuvien toimitusjohtaja Anni Mikkonen.
Tuuli- ja aurinkovoima ovat käytännössä ainoat tuotantomuodot, joilla uutta sähköntuotantoa voidaan rakentaa nopeasti vastaamaan teollisuuden kasvavaan kysyntään. Ne ovat myös edullisimmat sähköntuotantomuodot Suomessa. Sähköä tarvitsevat muun muassa datakeskukset, vetytalous, sähköistyvä teollisuus sekä synteettisten polttoaineiden tuotanto. Samalla sähköntuotannon kustannukset ovat Euroopan kilpailukykyisimpiä.
”Kilpailu uusista investoinneista käy Euroopassa kovana. Suomen vahvuus on, että pystymme tarjoamaan investoijille kilpailukykyistä sähköä, toimivan sähköjärjestelmän ja suuren määrän uusia hankkeita eri kehitysvaiheissa. Tätä kilpailuetua kannattaa vaalia”, Mikkonen toteaa.
Suomen uusiutuvat korostaa, että sähköntuotannon investointien toteutumisen kannalta keskeistä on toimintaympäristön ennakoitavuus ja päätöksenteon pitkäjänteisyys. Sääntelyn tulee mahdollistaa uusien hankkeiden eteneminen ja tukea sähköjärjestelmän kehittämistä tilanteessa, jossa sähkön kysynnän odotetaan kasvavan merkittävästi tulevina vuosina.