Yksi Suomen merkittävimmistä vahvuuksista on uusiutuvassa sähkössä ja sitä hyödyntävässä teollisuudessa. Suomessa on rakentamisvalmiina, kaavoitettuna ja myös suunnitteilla suuri määrä uusia tuuli- ja aurinkovoimahankkeita, jotka mahdollistavat Suomeen uudet teolliset investoinnit, työpaikat ja talouskasvun. Suomen uusiutuvat katsoo, että uusiutuvan energian ja vihreän siirtymän investointien hyödyntäminen on yksi seuraavan hallituksen tärkeimpiä talous-, turvallisuus- ja ilmastotekoja.
Uuden sähköntuotannon tarve kasvaa nopeasti, kun Suomeen tavoitellaan uusia sähköä tarvitsevia teollisia investointeja. Samalla olemassa oleva teollisuus sähköistyy, kun kalliin ja saastuttavan fossiilienergian käyttö vähenee. Teollisuuden kasvu ja nykyisen teollisuuden siirtyminen puhtaampiin tuotantotapoihin tarvitsevat sähköä jo tällä vuosikymmenellä, ja ainoa tapa lisätä riittävä määrä uutta, edullista sähköntuotantoa teollisuuden ja muun yhteiskunnan tarpeisiin on kotimainen tuuli- ja aurinkovoima.
”Seuraavan hallituksen ei tarvitse keksiä Suomen kasvun rakennuspalikoita uudelleen, vaan keskittyä pitkäjänteisyyteen. Uusiutuva energia voi pelastaa Suomen talouden ja rakentaa samalla turvallisempaa yhteiskuntaa – niin puolustuksen kuin ilmaston näkökulmasta. Suomessa on kehitteillä valtava määrä uusiutuvan energian hankkeita ja yrityksiä valmiina investoimaan. Samalla kun rakennetaan lisää uusiutuvaa energiaa, tullaan turvaamaan myös luonnon monimuotoisuutta. Ilmastoa ja luontoa ei pidä asettaa vastakkain”, sanoo Suomen uusiutuvien toimitusjohtaja Anni Mikkonen.
Suomen uusiutuvat esittää neljä ratkaisua Suomen kasvuun
- Pitkäjänteisyyttä uusiutuvan energian päätöksentekoon
Suomen energia- ja investointipolitiikan on oltava ennakoitavaa yli yksittäisten hallituskausien. Puolueiden ja ministeriöiden yhteistyössä on laadittava vähintään kahden vaalikauden mittainen vihreän siirtymän ja uusiutuvan energian investointien tiekartta vuosille 2027–2035. Yritysten on voitava luottaa siihen, että Suomessa kannattaa investoida myös vuosien päästä.
- Vihreän siirtymän teollisuuden vauhdittaminen
Uuden teollisuuden sijoittuminen Suomeen edellyttää riittävästi kilpailukykyistä ja uusiutuvaa sähköntuotantoa. Tuuli- ja aurinkovoiman rakentaminen on mahdollistettava eri puolilla Suomea ja investointien tarpeettomia esteitä purettava. Erityisesti itäisen Suomen tuulivoimarakentamisen esteitä on poistettava ja aurinkovoiman luvitus pidettävä sujuvana.
Ilman tasaisesti koko Suomeen jakautuvaa sähköntuotantoa sähkönsiirtoverkko ei vahvistu, eivätkä myöskään sähköön perustuvat investoinnit sijoitu ympäri Suomen. On vaarana, että itäinen Suomi jää vihreän siirtymän investointien ulkopuolelle. Sähköntuotannon tasaisempi jakautuminen eri puolille Suomea hillitsee myös sähkön hintavaihteluita. Merituulivoimalla on tärkeä roolinsa tuotannon tasapainottamisessa ja suurten sähkömäärien tuottamisessa etenkin teollisten investointien tarpeeseen.
3. Joustava sähköjärjestelmä osaa hyödyntää uusiutuvan sähkön
Sähkömarkkinoiden markkinaehtoisuus on säilytettävä ja sähköjärjestelmän joustavuutta lisättävä. Teollisuuspolitiikan kannustimia on suunnattava erityisesti investointeihin, jotka pystyvät hyödyntämään joustavaa sähkönkulutusta ja jalostamaan Suomessa tuotetusta uusiutuvasta sähköstä korkean arvon tuotteita.
4. Luonto ja uusiutuva energia sovitetaan yhteen
Ilmastokriisin ratkaiseminen ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen eivät saa olla toisilleen vastakkaisia tavoitteita. Suomeen tulee luoda valtakunnallinen ohjeistus tuulivoiman ja lajisuojelun yhteensovittamiseksi niin, että uusiutuvan sähköntuotannon lisärakentaminen on mahdollista. Vastuulliset uusiutuvan energian ja vihreän siirtymän hankkeet ovat hyviä esimerkkejä ilmastoteoista, joista hyötyvät ilmasto, talous sekä turvallisuus. Uusiutuvan energian alan tavoitteena on, että aurinko- ja tuulivoimahankkeet ovat vaikutuksiltaan luontopositiivisia vuonna 2030.