Suomen Tuulivoimayhdistys valitsi uuden hallituksen

29.3.2019

Tuulivoima-alan edunvalvontajärjestö Suomen Tuulivoimayhdistys ry (STY) valitsi uuden hallituksen vuosikokouksessaan 28.3. Hallituksen puheenjohtaja valitaan hallituksen keskuudesta uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa.

Suomen Tuulivoimayhdistyksen vuosikokous valitsi äänestyksellä hallitukseensa viisi uutta jäsentä, viiden jäsenen jatkaessa kahden vuoden hallituskauttaan. Yhdistyksen hallitus varajäsenineen vuonna 2019 koostuu niin hankekehittäjien, voimalavalmistajien, huoltopalveluiden kuin konsulttiyrityksien edustajista.

”On ilo nähdä, että yritykset haluavat olla vahvasti mukana alan kehittymisessä. Tällä hetkellä eletään jännittäviä aikoja alan siirtyessä uuteen aikaan markkinaehtoisen rakentamisen myötä”, kommentoi Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen. ”Uudelle hallitukselle riittää töitä muun muassa tuulivoimaloiden kaavoituksen ja luvituksen sujuvoittamisen kanssa, sekä erityisesti kansallisesti kunnianhimoisempien uusiutuvan energian tavoitteiden aikaansaamisen parissa”, Mikkonen jatkaa.

Uusi hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ensimmäisessä virallisessa kokouksessaan.

STY:n hallitusjäsenet 2019

*nyt valittu jäsen

Varsinainen jäsen (henkilökohtainen varajäsen)

Veli-Pekka Alkula, Ramboll Finland Oy (Marko Olli, Ramboll Finland Oy)

Piia Heikkinen, TuuliWatti Oy / Åf Pöyry Oy* (Maija-Leena Oinonen, Åf Pöyry Oy)

Karoliina Joensuu, henkilöjäsen*

Marja Kaitaniemi, Neoen Renewables Finland Oy (Pentti Itkonen, Ilmatar Windpower Plc)

Paula Kohvakka, Nordex Acciona Windpower (Esa Holttinen, henkilöjäsen)

Aapo Koivuniemi, ABO Wind Oy (Eeva-Maria Hatva, Element Power Finland Developments Oy)

Teemu Loikkanen, OX2 Wind Finland Oy* (Joni Alasaari, Bladefence Oy)

Heikki Peltomaa, wpd Finland Oy* (Tero Elo, wpd Finland Oy)           

Seppo Savolainen, Megatuuli Oy* (Lauri Lammivaara, Megatuuli Oy)

Pasi Valasjärvi, henkilöjäsen (Sami Kuitunen, henkilöjäsen)

Lisätietoja

Anni Mikkonen

Toimitusjohtaja

+358 40 771 6114

  • Yhdistyksen johtaminen
  • Mediahaastattelut
Siirry takaisin sivun alkuun