Heikki Peltomaa jatkaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen puheenjohtajana

16.5.2023


Suomen Tuulivoimayhdistyksen (STY) hallituksen puheenjohtajana jatkaa wpd Finland Oy:n toimitusjohtaja Heikki Peltomaa. Peltomaalla on vankka kokemus tuulivoima-alalta vuodesta 2006 alkaen ja hän on ollut aktiivisesti mukana STY:n hallituksen toiminnassa kuudetta vuotta.

Tuulivoimahankkeita kehittävän wpd Finland Oy:n toimitusjohtajana työskentelevällä Peltomaalla on vahva osaaminen maa- ja merituulivoimahankkeiden kehityksestä.
”Maatuulivoima jatkaa kasvuaan ja myös merituulivoimalla on mahdollisuus kasvaa merkittäväksi teollisuuden alaksi Suomessa, jos pelaamme korttimme oikein. Tuulivoima tulee olemaan suurin vihreiden investointien kohde vielä koko vuosikymmenen, Heikki Peltomaa korostaa.

STY:n hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin jo vuodesta 2013 yhdistyksen hallituksessa ja valiokunnissa aktiivisesti vaikuttanut Jenny-Li Holmström. Taaleri Energialla kansainvälisten aurinko- ja tuulirahastojen salkunhoitajana ja juristina toimiva Holmström odottaa tulevalta hallituskaudelta hyväksi havaituille tavoille jatkoa, mutta myös sopeuttamista uuteen ympäristöön.

”Alan ja yhdistyksen kasvun myötä hallituksen roolin on muututtava enemmän strategisesti ohjaavaksi. Hallitus on ollut aktiivinen ja osallistuva, mutta yhdistyksen osaavan henkilökunnan kasvu sekä tuulivoiman luomat mahdollisuudet myös P2X- ja vetyteollisuudelle tuo tarpeita uudelleen ajattelulle”, Holmström toteaa.

STY:n hallituksen kokoonpano kaudella 2023-2024

Veli-Pekka Alkula, OX2 (varajäsen Teemu Loikkanen, OX2)
Nils Borstelman, Energiequelle (varajäsen Atte Lohman, Energiequelle)
Piia Heikkinen, Nordi (varajäsen Björn Nykvist Asianajotoimisto HPP)
Jenny-Li Holmström, Taaleri Energia (varajäsen Erkki Kunnari, Taaleri Energia)
Aapo Koivuniemi, ABO Wind (varajäsen Amanda Cardwell, ABO Wind)
Sami Kuitunen, henkilöjäsen (varajäsen Marko Olli, Ramboll)
Heikki Peltomaa, wpd Finland Oy (varajäsen Erja Vengasaho, wpd windmanager Suomi Oy)
Erkka Saario, Ilmatar Energy
Sirpa Smids, Enersense Oy (varajäsen Lauri Lammivaara, Enersense Wind Oy)
Pekka Tolonen, Helen Oy (varajäsen Tommi Göös, Helen Oy)

Lisätietoja:
Suomen Tuulivoimayhdistys ry
Heikki Peltomaa, puheenjohtaja
puh. 040 679 7563

Anni Mikkonen, toimitusjohtaja
puh. 040 771 6114

Lisätietoja

Anni Mikkonen

Toimitusjohtaja

+358 40 771 6114

  • Yhdistyksen johtaminen
  • Mediahaastattelut
Siirry takaisin sivun alkuun