Tuulivoima

Lue tuulivoimatuotannosta, tuulivoimahankkeen vaikutuksista ja sen eri vaiheista sekä tuulivoimatuotannon taloudellisuudesta.

Tuulivoima maailmalla

Tuulivoima on jo pitkään ollut globaalisti kasvava tapa tuottaa päästötöntä sähköä. Teknologinen kehitys ja kustannusten jatkuva lasku sekä ilmastonmuutoksen aiheuttama paine muuttaa energiajärjestelmä päästöttömäksi ovat siivittäneet tuulivoiman siirtymistä marginaalista valtavirran tavaksi tuottaa puhdasta, uusiutuvaa energiaa. Monen maan sähköjärjestelmässä tuulivoima onkin jo merkittävässä asemassa. Suomessa tuulivoimarakentaminen alkoi muuta maailmaa myöhemmin ja hitaammin, mistä johtuen Suomessa on vielä verrattain vähän tuulivoimaa mutta toisaalta kokonaisuudessaan moderni voimalakanta.

Maailmalla uusiutuva energia kasvaa tällä hetkellä erittäin nopeasti – tuulivoima ja aurinkovoima nopeimmin uusiutuvien ryhmän sisällä. Vuoden 2019 aikana uusiutuvan energian osuus oli 72 prosenttia kaikesta rakennetusta energiantuotannosta, ja tuulivoima ja aurinkovoima kattoivat lisäyksestä 90 prosenttia. Uutta tuulivoimakapasiteettia rakennettiin globaalisti vuoden 2019 aikana yli 60 GW verran (IRENA 2020).

Maailmanlaajuisesti tuulivoimaa on asennettu yli 651 000 MW vuoden 2019 loppuun mennessä. Maailman sähkönkulutuksesta katetaan tällä hetkellä kuusi prosenttia tuulivoimalla. Kiina on omassa sarjassaan ykkösenä yli 235 000 MW (2019) kapasiteetillaan. USA:ssa on noin 135 000 MW (2019), Saksassa noin 61 000 MW (2019) ja Intiassa, Espanjassa, UK:ssa, Kanadassa ja Ranskassa myös merkittäviä määriä tuulivoimaa. Suomessa tuulivoimaa oli vuoden 2019 lopussa 2 284 MW ja Ruotsissa 8 985 MW.

651 000 MW

Maailmanlaajuisesti tuulivoimaa on asennettu yli 651 000 MW vuoden 2019 loppuun mennessä.

EU kokonaisuutena on perinteinen vahva tuulivoimatoimija, jonka tuulivoimakapasiteetti vuoden 2019 lopussa oli 205 000 MW. EU:n sisällä selkeästi eniten tuulivoimakapasiteettia on Saksassa. Tanska tuottaa suurimman osuuden, 48 %, kuluttamastaan sähköstä tuulivoimalla. Suuren sähkön kulutuksen vuoksi Saksassa tuulivoimalla katetaan noin 20 %. Koko EU:n alueella sähkönkulutuksesta katettiin 15 % tuulivoimalla vuonna 2019.

Monissa maissa maapinta-alaa on vähän, joten tuulivoimaloita rakennetaan entistä enemmän merelle. Vuosi 2019 oli maailmanlaajuisesti ennätysvuosi merituulivoiman rakentamisen suhteen yli 6 GW uudella kapasiteetilla. Myös Euroopan tasolla kasvu oli vahvaa, sillä reilu puolet (3,6 GW) koko globaalista uudesta merituulivoimasta rakennettiin Euroopassa. Suomen ensimmäinen merituulivoimapuisto valmistui Poriin vuonna 2017. Vaikka merituulivoiman kustannukset vielä ovatkin maatuulivoimaa suuremmat, laskevat kustannukset myös sillä sektorilla nopeasti ja uutta merituulivoimaa on suunnitteilla runsaasti ympäri maailmaa.

Lue lisää:

Offshore wind in Europe – key trends and statistics 2019

Renewables Account for Almost Three Quarters of New Capacity in 2019

Global Wind Report 2019 – Global Wind Energy Council (gwec.net)

Siirry takaisin sivun alkuun