Aikaisempina vuosina olemme etsineet Vuoden Tuulivoimatekoa, mutta nyt haluamme palkita teon, joka edistää laajemmin uusiutuvaa energiaa ja energiamurrosta. Energiamurroksen edistäjä -palkinto voidaan myöntää esimerkiksi yritykselle, projektille, tutkimukselle, viranomaiselle, kunnalle, tietylle uusiutuvan energian hankkeelle ja myös yksityishenkilölle.
Monipuolisella tuomaristolla on keskeinen rooli valinnassa
Tämän vuoden huipputuomaristossamme ovat voittajaa valitsemassa presidentti Tarja Halonen, P2X Solutionsin perustajaosakas Herkko Plit ja nyrkkeilyn Euroopan mestari sekä kestävän elämän puolestapuhuja Elina Gustafsson. Monipuolisella tuomaristolla on tärkeä rooli arvioida ehdotettujen tekojen yhteiskunnallista vaikutusta, ja he kaikki jakavat yhteisen halun muuttaa tulevaisuuttamme kestävämmäksi. Tuomaristo nostaa valinnallaan esiin teon, joka omalla tavallaan vie uusiutuvan energian kestävää kehitystä, investointiympäristöä ja innovaatioita eteenpäin.
Suomen uusiutuvien hallitus valitsee kilpailun finalistit, joiden joukosta tuomaristo valitsee voittajan. Lisäksi yleisöllä on mahdollisuus äänestää omaa suosikkiaan!
Ilmianna oma ehdokkaasi 15.12. mennessä!
Finalistit julkaistaan ja yleisöäänestys avataan tammikuussa 2025. Palkinnot tuomariston ja yleisön suosikille jaetaan Wind Finland Oulu seminaarissa 6.2.2025.