Suomen tuulivoimakuntien verkosto valitsi uuden puheenjohtajiston

10.12.2024

Suomen tuulivoimakuntien verkosto valitsi uuden puheenjohtajiston verkoston toiselle kaksivuotiskaudelle. Tuulivoimakuntien johtajien verkosto on syntynyt kuntien tarpeesta kokemusten ja tiedon vaihtoon. Verkostolle on tärkeää varmistaa kuntien äänen kuuluminen tuulivoimasääntelyn kehityksessä ja myös edistää tuulivoiman rakentamista nykyistä tasaisemmin eri puolille Suomea. Kunnat näkevät, että tuulivoimarakentamisen edellytysten turvaaminen kunnissa on merkittävässä roolissa, jotta Suomeen saadaan houkuteltua uusia puhtaan siirtymän teollisuushankkeita kovassa kilpailutilanteessa. 

Suomen tuulivoimakuntien verkosto on epämuodollinen keskustelufoorumi kuntajohtajille, joiden kunnissa on jo rakennettua tuulivoimaa tai ensimmäisen tuulivoimahankkeen kaavoitus vähintään aloitettu.  

”Verkosto on nyt toiminut pari vuotta. Se perustettiin kuntien aloitteesta ja se on vakiinnuttanut paikkansa ja tehtävänsä. Verkostossa opimme, vaihdamme kokemuksia ja pysymme kartalla tuulivoimaa koskevista asioista. Tuulivoimalla on iso rooli monessa kunnassa niin maankäytön, elinvoiman kuin kiinteistöverotulojenkin näkökulmista. Vertaistuki kuntajohtajakollegoilta on tärkeää,” sanoo verkoston puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle valittu Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen

Puheenjohtajan lisäksi verkostolla on neljä varapuheenjohtajaa. Puheenjohtajiston valinnassa on kiinnitetty huomiota alueelliseen kattavuuteen. ”Tuulivoimarakentaminen on tällä hetkellä vahvasti keskittynyt maan länsiosiin, vaikka etenkin viime vuosina hankkeita onkin rakennettu myös Sisä-Suomeen. Itä-Suomen tuulivoimarakentamisen edistäminen on vahvasti tämän verkoston agendalla, sillä nykyistä tasaisempi tuulivoimarakentaminen on kaikkien, myös jo olemassa olevien tuulivoimakuntien, etu”, kertoo verkoston varapuheenjohtaja, elinkeinojohtaja Markus Vesterinen, joka edustaa verkostossa Pieksämäen kaupunginjohtajaa. 

Vaikka tuulivoimaa on jo rakennettu yli 8 200 MW, on toimintaympäristö jatkuvassa muutoksessa myös sääntelyn osalta. Hallitusohjelmassa mainittiin muun muassa kansallisen etäisyyssääntelyn asettaminen tuulivoiman ja asutuksen välille. ”Kyllä meidän, tuulivoimasta jo kokemusta kartuttaneiden kuntien, näkemys on, että kunnissa on tässä asiassa paras osaaminen. Tunnemme alueemme ja suunnittelemme maankäyttöä muutoinkin. Äänen leviämiseen perustuva ohjeistus toimii ja antaa hyvät raamit kuntien omille päätöksille. Tärkeää on myös huolehtia siitä, että lähienergian päätökset tehdään lähidemokratialla kunnissa, eikä rajoiteta päätäntävaltaa ylhäältä”, sanoo Karvian kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma. 

Tuulivoimakunnissa kiitellään tuulivoiman kiinteistöveron Suomen mallia, jossa kunta hyötyy täysimääräisesti kiinteistöverotuloista. ”Tuulivoima ei ole haitatonta, siinä on hyvät ja huonot puolensa kunnan näkökulmasta, kuten missä tahansa rakentamisessa. Elinvoima ja kiinteistöverotulo ovat meille syitä tehdä tuulivoimaa mahdollistavaa kaavoitusta. On äärimmäisen tärkeää, että Suomessa pidetään kiinni tästä hyvästä mallista, jonka Ruotsikin on nyt kopioinut. Tässä ei ole kyse vain tuulivoimasta, vaan myös aurinkovoimasta ja vesivoimasta”, muistuttaa Tervolan kunnanjohtaja Mika Simoska, yksi verkoston varapuheenjohtajista.  

Kiinteistöveron pitämisessä kuntien hyötynä on kyse isommin kansantalouden tulevaisuudesta, korostaa Mila Segervall, Kristiinankaupungin kaupunginjohtaja: ”Puhdas energian houkuttelee luokseen uusia, paljon sähköä kuluttavia teollisuuden investointeja. Suomella ei ole mahdollisuutta houkutella näitä miljardi-investointeja tukirahoilla, joten valttikorttimme on nimenomaan puhtaan energian saatavuudessa ja lisäysmahdollisuuksissa. Huolehditaan siis investointiympäristöstä turvaamalla kuntien motivaatio energiahankkeisiin!”  

Suomen tuulivoimakuntien puheenjohtajisto 2025-2027:  

Puheenjohtaja Marjukka Manninen, Ii (varapj edellisellä kaudella) 
Varapj Tarja Hosiasluoma, Karvia 
Varapj Mila Segervall, Kristiinankaupunki 
Varapj Mika Simoska, Tervola 
Varapj Markus Vesterinen, Pieksämäki 

Lisätiedot

Puheenjohtaja Marjukka Manninen, kunnanjohtaja Iin kunta, marjukka@manninen@ii.fi, puh. 050 390 0066 

Varapj Tarja Hosiasluoma, kunnanjohtaja Karvin kunta, tarja.hosiasluoma@karvia.fi, puh. 040 022 1900 

Varapj Mila Segervall, kaupunginjohtaja Kristiinankaupunki, mila.segervall@krs.fi, puh. 040 525 8523 

Varapj. Mika Simoska, kunnanjohtaja Tervolan kunta, mika.simoska@tervola.fi,  puh. 040 506 2928 

Varapj Markus Vesterinen, elinkeinojohtaja Pieksämäen kaupunki, markus.vesterinen@pieksamaki.fi, puh. 044 7995577 

Suomen tuulivoimakuntien verkosto 

Suomen tuulivoimakuntien verkosto perustettiin vuonna 2022 kuudentoista kunnanjohtajan voimin. Verkoston yhteisenä tavoitteena on tuulivoimakuntien yhteisen edunvalvonnan lisäksi jakaa kuntien osaamista ja hyviä käytäntöjä, oikaista vääriä uskomuksia sekä myös edistää ratkaisuja, jotta tuulivoimainvestoinnit sijoittuisivat tasaisemmin Suomessa. Verkostomaiseen keskustelufoorumiin osallistuu pääasiassa kunnanjohtajia Suomen noin 150 kunnasta, joissa on jo rakennettua tuulivoimaa tai vähintään aloitettu ensimmäisen tuulivoimahankkeen kaavoitus. Aurinkovoimakunnilla on oma vastaava verkostonsa. Suomen uusiutuvat ry toimii verkostojen fasilitaattorina kuntien pyynnöstä. 

Suomen uusiutuvat ry edustaa kotimaisen energiakentän kolmea suurinta uusiutuvan energian investoijaa – maatuulivoimaa, merituulivoimaa ja aurinkovoimaa. Yhdistyksen edunvalvonnan piiriin kuuluvat myös aurinko- tai tuulivoimahankkeiden yhteyteen rakennettavat energiavarastot. Vuonna 1988 perustettu yhdistys jakaa tietoa ja tukee uusiutuvan energian kehitystä ja toimintaa Suomessa. Yhdistyksellä on yli 230 yritysjäsentä ja noin 160 henkilöjäsentä, jotka edustavat lukuisia eri toimialoja.

Lisätietoja

Heidi Paalatie

Operatiivinen johtaja

+358 40 550 3858

  • Porot
  • Kierrätys
  • Kyberturvallisuus
  • Hankkeet
Siirry takaisin sivun alkuun