Tutkimukset ja julkaisut

Selaa uutisia aihealueittain

Tutkimukset ja julkaisut

Uutta tutkimustietoa Suomesta: tuulivoima ei aiheuta terveyshaittaa

Vasta julkaistun tutkimuksen mukaan tuulivoimaloiden lähellä asuvilla ihmisillä ei esiintynyt sairauksia tai oireita enempää kuin vertailualueella. Perusteellinen tutkimus osoittaa, että Suomessa suunnitellaan ja rakennetaan tuulivoimaa riittävälle etäisyydelle asutuksesta. Turun ammattikorkeakoulun rakennetun ympäristön tutkimusryhmän tutkimuksessa todettiin, että tuulivoimalan äänitaso pihamaalla ei vaikuttanut asukkaiden kokemiin oireisiin tai sairauksiin. Äänitasot mallinnettiin kunkin rakennuksen pihan osalta erikseen. Melutason ohjearvo […]

17.2.2022

Tutkimukset ja julkaisut

Selvitys: Hiilineutraaliuden saavuttaminen edellyttää kestäviä investointeja ja rakenteellisia muutoksia

Työ- ja elinkeinoministeriö Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta 1.12.2021 8.49Tiedote 690/2021 Siirtyminen hiilineutraaliin yhteiskuntaan vuoteen 2035 mennessä on mahdollista, ja suomalaiset toimijat ovat tähän myös vahvasti sitoutuneet. Päästötavoitteiden saavuttaminen on riippuvainen suurista investoinneista ja infrastruktuurin tulee uusiutua nopeasti. Samalla on varmistettava hiilinielujen vahvistuminen ja kustannusten jakautuminen oikeudenmukaisesti. Tuoreen selvityksen mukaan kasvihuonekaasupäästöjen lisävähennystarve olisi lähes 13 miljoonaa […]

1.12.2021

Tutkimukset ja julkaisut

Sitra: Maatuulivoima on tulevaisuuden merkittävin sähköntuotantomuoto

Sitran syyskuussa julkaistun selvityksen Sähköistämisen rooli Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa tavoitteena oli luoda kokonaisvaltainen kuva sähköistämisestä ja päästöjen vähentämisestä Suomessa ja siten täydentää sekä täsmentää näkymää energiajärjestelmän tulevaisuuteen. Tarkastelun lähtökohtana oli, että hiilineutraalius saavutetaan vuoteen 2035 ja päästöttömyys vuoteen 2050 mennessä. Suomen ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii tuntuvasti lisää puhdasta sähköä. Pääosa tarpeesta on halvinta kattaa tuulivoimalla, jota […]

15.11.2021

Tutkimukset ja julkaisut

Väitöstutkimuksen tulokset tukevat tuulivoiman tuotantoa pohjoisissa olosuhteissa

Vanhan perimätiedon mukaan Suomessa ei talvella juurikaan tuule. Tämä pitää paikkaansa kylminä pakkaspäivinä katutason korkeudella, mutta korkeammalla ilmakehässä niin sanotun inversion yläpuolella ilma pääsee virtaamaan vapaasti. Väitöstutkimus osoittaakin, että talvikausi soveltuu tuulivoiman tuotantoon. ”Saadut tulokset osoittavat, että tuulivoiman kannalta talvikausi on tuulten osalta kesää suotuisampi”, sanoo tutkija Karoliina Hämäläinen. Väitöstyössä hyödynnettiin numeerisia säämalleja ja mallinnettiin niillä […]

15.11.2021

Tutkimukset ja julkaisut

Tuulivoimarakentamisen edistäminen : Keinoja sujuvaan hankekehitykseen ja eri tavoitteiden yhteensovitukseen

30.6.2021 julkaistun selvityksen mukaan tuulivoimarakentamista edistetään parhaiten sujuvoittamalla ja selkeyttämällä viranomaismenettelyitä sekä maalle että merelle suunniteltavassa tuulivoimatuotannossa. Selvityksessä tarkasteltiin kolmea osakokonaisuutta: tuulivoimarakentamisen viranomaismenettelyitä, merituulivoiman kannattavuutta sekä tuulivoiman ja aluevalvonnan yhteensovittamista. Jokaisen osakokonaisuuden johtopäätösten perusteella selvityksessä annetaan suosituksia tuulivoimarakentamisen edistämiseksi. Selvitys on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Raportti: Tuulivoimarakentamisen edistäminen : Keinoja […]

30.6.2021

Tutkimukset ja julkaisut

Selvitystyö Suomen tuulivoimasta – visio 2030

Selvitystyön tarkoituksena oli selvittää suomalaisen tuulivoimatuotannon tulevaisuuden näkymiä. Raportin sisältö:• Taustat ja lähtökohdat• Näkymät 2020 luvulla• Sähkömarkkinoiden näkymät tulevaisuuteen• Mallinnus tuulivoimasta vuoteen 2030• Näkymät 2030 luvulla• Merkittävimmät epävarmuudet ja yhteenveto

6.10.2020

Siirry takaisin sivun alkuun