Ensi kevään kuntavaaleissa päätetään paitsi suomalaisten uusiutuvan energian hankkeiden, myös Suomen talouskasvun tulevaisuudesta. Kunnissa päätetään suoraan monista uusiutuvan energian hankkeille keskeisistä asioista ja Suomen uusiutuvat ry näkee, että kuntien päätös- ja vaikutusvallan tulee jatkossakin säilyä vahvana hankkeiden valmistelussa. Näin myös jokaisella kunnalla on mahdollista hyötyä energiahankkeiden tuomista eduista.
Tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden tuomat edut tuntuvat kunnissa, joissa ne tuovat piristystä talouteen muun muassa kiinteistöverotulojen, työpaikkojen ja muiden investointien houkuttelun muodossa. Uusiutuvan energian hankkeiden suurin hyöty kunnissa kerätään kiinteistöverotuloista, jotka vahvistavat nyt jo kymmenien suomalaisten kuntien taloutta: Vuonna 2024 Suomessa on 33 kuntaa, joissa tuuli- ja aurinkovoimaloiden osuus kunnan kiinteistöverotuotoista on yli 20 prosenttia. Suurimmillaan osuus on Simossa, jossa vuonna 2024 noin 69 prosenttia kunnan kiinteistöveroista saatiin tuulivoimaloista.
”Olemme tyytyväisiä, että Simossa on vahvat edellytykset kotimaiselle uusiutuvalle energialle. Kuntastrategiamme mukaisesti olemme tukeneet uusiutuvan energian hankkeita pitkäjänteisesti. Tavoitteenamme on kunnan elinvoima, kuntatalouden tasapaino ja siten kuntalaistemme hyvinvointi. On ilo kertoa, että kuntamme historian suurin investointi, uusi yhtenäiskoulu, nousee nyt onnistuneiden päätöstemme ja erityisesti tuulivoiman kiinteistöverotulojen ansiosta”, Simon kunnanjohtaja Vivi Marttila kuvailee.
Kunnat ja uusiutuva energia ovat kumppaneita
Uusiutuvan energian kehittäjät ovat kuntien kumppaneita ja kunnilla tulee jatkossa olla vahva rooli uusiutuvan energian hankkeiden valmistelussa. Suomen uusiutuvien näkemyksen mukaan myös uusiutuvasta energiasta maksettava kiinteistövero kuuluu jatkossakin kuntaan, jossa voimala sijaitsee.
”Uusiutuvan energian ja kuntien kumppanuudessa voimme todeta olevamme parempi kuin naapurimme Ruotsi – etenkin kun puhutaan tuulivoimasta. Suomessa kunnan paikallisella demokratialla valmistellaan tuulipuiston kaavoitus, kun Ruotsissa kunnalle jää hankkeeseen vain veto-oikeus. Ansioitamme on myös kiinteistöveron Suomen malli, jossa vero kannetaan sinne, jossa uusiutuvan energian tuotanto ja sen haitat ovat. Ruotsissa vero menee valtiolle, joka tosin on ymmärtänyt nyt ottaa mallia verotuksen uudistamiseen Suomesta”, edunvalvontajohtaja Matias Ollila valaisee.
Kuntavaaleissa valittavilla päättäjillä on ratkaiseva rooli uusiutuvan energian hankkeiden mahdollistamisessa. Päättäjien päätökset voivat tukea tai estää hankkeita, ja vaikuttaa siten paikalliseen talouteen ja työllisyyteen sekä edistää ilmastotavoitteiden toteutumista. Suomen uusiutuvat kannustaa huomioimaan vaalikeskusteluissa uusiutuvan energian merkityksen kunnille ja koko Suomelle.
Tutustu Suomen uusiutuvien kuntavaaliviesteihin:
Kuntavaaliviestit ovat luettavissa Suomen uusiutuvien verkkosivuilla
Lataa kuntavaaliviestit taitettuna
Lisätiedot:
Matias Ollila, edunvalvontajohtaja, Suomen uusiutuvat ry, 040 124 7411, matias.ollila@suomenuusiutuvat.fi
Vivi Marttila, kunnanjohtaja, Simon kunta, 050 575 5450, vivi.marttila@simo.fi