Uusiutuva energia on merkittävä mahdollisuus maakunnille, ja tuulivoima on tässä kehityksessä avainasemassa. Pohjois-Pohjanmaalle on tällä hetkellä Suomen uusiutuvien hankelistan mukaan suunnitteilla 142 maatuulivoimahanketta, joista arviolta noin kolmasosa tulee toteutumaan sähköntuotantoon saakka. Tämä tarkoittaa maakunnalle mahdollisuutta muun muassa yli 40 miljoonan kiinteistöverotuloihin pelkästään tuulivoimaloiden ensimmäisenä toimintavuonna. Eniten hankkeita on maakunnassa suunnitteilla Pudasjärvelle.
Tuulivoiman taloudelliset mahdollisuudet ovat huomattavia Pohjois-Pohjanmaalle, joka on Suomen suurin tuulivoimamaakunta niin tuotannossa kuin suunnitteilla olevien hankkeiden määrässä mitattuna. Jos noin kolmannes Pohjois-Pohjanmaalle nyt suunnitteilla olevasta 142 maatuulivoimahankkeesta toteutuu, tarkoittaa se maakunnan kunnille arviolta yli 43 miljoonan kiinteistöverotuloja – pelkästään tuulivoimaloiden ensimmäisenä toimintavuonna. Tuulivoimaloiden koko 35 vuoden elinkaaren aikana kiinteistöveroista kertyisi vähennyksineen arviolta noin miljardi euroa.
Kiinteistöverot ovat suoraa tuloa kunnille, mutta niiden lisäksi tuulivoimainvestoinnit tuovat alueelle hyvinvointia myös laajemmin.
”Uusiutuva energia ei ole vain yksittäisten hankkeiden asia, vaan se on maakunnille strateginen mahdollisuus. Kun investoinnit toteutuvat, ne voivat synnyttää alueelle laajemman energiaklusterin, jossa myös jatkojalostus, kuten vety- ja sähköpolttoainetehtaat, tuovat lisäarvoa. Tämä tarkoittaa kasvavia verotuloja, uusia työpaikkoja ja vahvempaa alueellista elinvoimaa”, summaa Suomen uusiutuvien toimitusjohtaja Anni Mikkonen.
”Pohjois-Pohjanmaan liitossa on vireillä energia- ja ilmastovaihemaakuntakaava. Kaavaehdotuksessa esitetään maatuulivoimalle yhteensä 45 uutta aluevarausta ja aluevesille viisi aluetta. Merkittäviä haasteita valmistelussa ovat aiheuttaneet mahdolliset vaikutukset Natura-alueisiin ja esimerkiksi puolustusvoimien tutkiin. Maakunnan ja kuntien kannalta keskeinen tavoite uusiutuvan energian tuotannon ohella ovat investoinnit energian käyttöön. Pohjois-Pohjanmaalla on vireillä useita datakeskuksia ja vetytalouden investointeja”, kertoo maakuntajohtaja Jussi Rämet.
Kunnilla on valta valita kaavoittavatko ne uusiutuvaa energiaa alueelleen. Tällä hetkellä eniten tuulivoimahankkeita on Pohjois-Pohjanmaalla suunnitteilla Pudasjärvelle (14 hanketta, 3 220 MW), Pyhäjärvelle (12 hanketta, 1 718 MW), Haapavedelle (12 hanketta, 1 629 MW) ja Ouluun (12 hanketta, 1 785 MW). Yhteensä tuulivoimaa on suunnitteille 27 kuntaan maakunnan alueella.
Mikkonen näkee paikallisen päätösvallan säilymisen tärkeänä. ”Maakuntien ja kuntien päätösvallasta uusiutuvan energian sijoittumiseen on pidettävä kiinni. Kunnat tuntevat parhaiten alueensa erityispiirteet ja voivat demokraattisesti arvioida hankkeiden vaikutukset ja hyödyt – ympäristövaikutusten arviointi ja kaavoitus ovat perusteellisia välineitä hankkeiden vaikutusten arviointiin. On tärkeää, että päätökset tehdään jatkossakin paikallisesti, ilman esimerkiksi valtion asettamia kiinteitä etäisyysrajoituksia, ja että kaavoitus- ja luvitusprosessit säilyvät sujuvina.”