Uutta tutkimustietoa Suomesta: tuulivoima ei aiheuta terveyshaittaa

17.2.2022

Vasta julkaistun tutkimuksen mukaan tuulivoimaloiden lähellä asuvilla ihmisillä ei esiintynyt sairauksia tai oireita enempää kuin vertailualueella. Perusteellinen tutkimus osoittaa, että Suomessa suunnitellaan ja rakennetaan tuulivoimaa riittävälle etäisyydelle asutuksesta.

Turun ammattikorkeakoulun rakennetun ympäristön tutkimusryhmän tutkimuksessa todettiin, että tuulivoimalan äänitaso pihamaalla ei vaikuttanut asukkaiden kokemiin oireisiin tai sairauksiin. Äänitasot mallinnettiin kunkin rakennuksen pihan osalta erikseen. Melutason ohjearvo ei ylittänyt yhdessäkään kohteessa Suomessa tuulivoimaloille asetettua ohjearvoa 40 dB (A).

”Tutkimuksen tulos on erittäin merkittävä ja tervetullut. Se osoittaa, että Suomen ääniohjearvot on asetettu sopivalle tasolle”, Suomen Tuulivoimayhdistyksen (nykyinen Suomen uusiutuvat) toimitusjohtaja Anni Mikkonen toteaa.

”Tutkimustulos vahvistaa kansainvälisten ja aiemmin kotimaassa tehtyjen tieteellisten tutkimusten tuloksia, joissa on todettu, ettei tuulivoima aiheuta terveyshaittaa, kun voimalat on sijoitettu ohjearvojen mukaisesti eikä melutaso ylitä 40 dB (A)”, Mikkonen jatkaa.

Tutkimuksen pääasiallinen tarkoitus oli tuulivoiman terveysvaikutusten tarkastelu. Kyselyssä tuulivoima ei kuitenkaan saanut erityistä painoarvoa vaan siinä tiedusteltiin asuinympäristön kokemuksia hyvin laaja-alaisesti. Tutkimuksessa myös verrattiin tuulivoimaloiden ja tieliikenteen häiritsevyyttä samalla äänenpainetasolla. Tulosten mukaan tuulivoimamelun ja tieliikennemelun häiritsevyys olivat samalla tasolla, kun äänialtistus näillä melulajeilla on luokkaa 30-40 dB.

”Löydös, jonka mukaan tuulivoimamelu ja tieliikennemelu ovat yhtä häiritseviä silloin, kun äänentaso on alle 40 dB, on erittäin mielenkiintoinen, etenkin, kun tutkimus on ensimmäinen, jossa näiden eri äänilajien häiritsevyyttä on tarkasteltu samalla kertaa. Tähän asti totena pidetty väite, jonka mukaan tuulivoimalan ääni häiritsisi enemmän kuin tieliikenteen ääni, ei pidäkään kiistattomasti paikkaansa, Mikkonen toteaa.

Turun ammattikorkeakoulun tiedote: Tieliikennemelu on tuulivoimamelua vakavampi terveysriski

Ympäristö ja terveys -lehden numerossa 1/2022 julkaistu tiivistelmä tutkimuksesta

Tutkimusartikkeli vertaisarvioidussa kansainvälisessä tieteellisessä lehdessä

Lisätietoja

Anni Mikkonen

Toimitusjohtaja

+358 40 771 6114

  • Yhdistyksen johtaminen
  • Mediahaastattelut
Siirry takaisin sivun alkuun