Tuulivoima

Lue tuulivoimatuotannosta, tuulivoimahankkeen vaikutuksista ja sen eri vaiheista sekä tuulivoimatuotannon taloudellisuudesta.

Rakentamisen aikaiset vaikutukset

Tuulivoimarakentamisella on paikallisia vaikutuksia hankealueen ympäristöön. Vaikutukset liittyvät pitkälti hankealueen maanmuokkaukseen tai rakennustyömaan aiheuttamaan äänihaittaan. Esimerkiksi tuulivoimarakentamisen kallio- ja maaperään kohdistuvat ympäristövaikutukset aiheutuvat pääasiassa perustusten, yhdysteiden, pystytysalueiden ja nosturitasanteiden rakentamisesta sekä sähkökaapelien kaivamisesta.

Tuulivoimalan perustusten alta poistetaan kasvillisuus ja maaperä tasoitetaan. Tällöin kasvillisuus näiltä alueilta luonnollisesti tuhoutuu, ja eläimistön pesintä ja ruuanhankinta voi häiriintyä. Koska rakentamistyöt kohdistuvat kuitenkin varsin suppeille alueille – noin kaksi prosenttia tuulipuiston kokonaispinta-alasta – eivät edellä mainitut vaikutukset yleensä ole populaatiotasolla merkittäviä. Sijoituspaikan kasvillisuus ja eläimistö selvitetään etukäteen, jotta voidaan välttää esimerkiksi uhanalaisten lajien esiintymiskohteet ja välttää niille rakentamista.

Merituulivoimaloiden rakentaminen muistuttaa normaalia vesirakentamista. Paikallinen vaikutus kohdistuu merenpohjan kohtiin, joita joudutaan ruoppaamaan perustusten kohdalta. Tämä voi aiheuttaa rakentamisaikana muun muassa veden samenemista lähiympäristössä.

Ääni

Ennen rakennustöiden alkamista ympäristöselvitysten avulla selvitetään, onko tuulivoima-alueella tai sen läheisyydessä herkkiä lintulajeja, kalojen kutualueita tai hylkeiden suojelualueita, sillä rakennustöistä aiheutuvalla melulla voi olla vaikutuksia herkkien lintulajien pesintään sekä kalojen ja hylkeiden käyttäytymiseen.

Siirry takaisin sivun alkuun