Mikä PPA?
PPA-sopimuksella (power purchase agreement) tarkoitetaan pitkäaikaista sähkönostosopimusta, jossa tyypillisesti suuri sähkönkäyttäjä tai joukko pienempiä sähkönkäyttäjiä sopii ostavansa sähköntuottajalta tietyn määrän sähköä sopimuksen mukaiseen hintaan esimerkiksi 10-20 vuoden ajan.
Uusiutuvaa energiaa koskevien PPA-sopimusten määrä Pohjoismaissa on lähtenyt 2010 jälkeen voimakkaaseen kasvuun. PPA-sopimuksia laaditaan aurinko- ja tuulivoimatuotannosta, tuulivoimakapasiteetin kuitenkin ollen merkittävästi suurempi hankkeiden suuremman koon vuoksi. PPA-sopimusten kiinnostavuus ostajien näkökulmasta on kasvanut sekä päästöjen vähentämiseen liittyvistä syistä että puhtaasti kustannussyistä. Uusiutuvan energian tuotantokustannusten laskun myötä yhä useammassa maassa tukijärjestelmien merkitys vähenee ja PPA-sopimusten houkuttavuus, ja tarpeellisuus rahoituskustannusten laskemiseksi, sähköntuottajien näkökulmasta kasvaa.
Ensimmäinen Suomessa laadittu tuulivoimatuotantoa koskeva PPA-sopimus julkistettiin kesällä 2018. Muualla maailmassa erityisesti uusiutuvaa energiaa koskevien PPA-sopimusten määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina ja myös Suomessa PPA-sopimusten odotetaan lisääntyvän.