Tuulivoima

Lue tuulivoimatuotannosta, tuulivoimahankkeen vaikutuksista ja sen eri vaiheista sekä tuulivoimatuotannon taloudellisuudesta.

Tuulivoiman tuotantokustannukset

Kun tarkastellaan sähköntuotannon uusia investointeja, on maalle rakennettava tuulivoima tällä hetkellä kustannuksiltaan edullisin tapa tuottaa sähköä Suomessa. Yksiselitteistä vastausta kysymykseen ”paljonko tuulivoima maksaa” on kuitenkin vaikea antaa, sillä kustannukset riippuvat hankkeen teknisistä ja taloudellisista reunaehdoista.

Tuulivoiman tuotantokustannukset koostuvat investointi- ja käyttökustannuksista. Muuttuvia (tuotetusta energiamäärästä riippuvia) kustannuksia ei polttoainevapaan tuulivoiman kohdalla juuri ole; vuotuiset käyttö- ja ylläpitokustannukset ovat lähes vakiosuuruiset tuotannosta riippumatta. Yleensä hankkeen toteuttamiseen tarvitaan ulkopuolista rahoitusta, jolloin rahoitusehdoilla (vaadittu oman pääoman osuus, vieraan pääoman korko) on suuri merkitys hankkeen tuotantokustannuksiin.

Kustannukset laskussa

Valtion maksama tuotantotuki tai vakaan sähkön ostajan kanssa tehty pitkäaikainen sähkönmyyntisopimus vähentävät hankkeen riskejä ja mahdollistavat rahoituksen saamisen edullisimmilla ehdoilla. Mitä enemmän hankkeessa on riskejä, sitä suurempaa tuottoa ja oman pääoman osuutta rahoittaja edellyttää, jolloin hankkeen tuotantokustannukset ovat korkeammat kuin vähäriskisemmällä hankkeella.

Tuulivoiman tuotantokustannukset ovat viime vuosien aikana laskeneet huomattavan nopeasti teknologiakehityksen, korkeampien tornien ja pidempien lapojen vuoksi. Maatuulivoiman tuotantokustannusten ennustetaan laskevan vuoden 2017 tasosta 24-44 % vuoteen 2030 mennessä (Agora, 2017) ja 30-60 % vuoteen 2040 mennessä (Bloomberg, 2017). Merituulivoiman tuotantokustannusten ennustetaan laskevan 75 % vuoteen 2040 mennessä (Bloomberg, 2017).

Hankkeen tekniset reunaehdot ovat mm.:

  • Sijoituskohteen tuuliolot
  • Muut säätekijät, esimerkiksi kylmien lämpötilojen aiheuttamat aiheuttamat tarpeet
  • Rakentamisolosuhteet (maasto ja maapohjan laatu, etäisyys olemassa olevaan sähköverkkoon ja verkon mahdolliset vahvistustarpeet jne.)
  • Hankkeen kokoluokka
  • Huollon ja ylläpidon edellytykset

Taloudelliset reunaehdot ovat mm.:

  • Hankkeen rahoitustapa
  • Oman ja lainapääoman suhde, tuottovaatimus omalle pääomalle
  • Lainaehdot
Siirry takaisin sivun alkuun