Ajankohtaista

Tiedotamme aktiivisesti suomalaisesta tuuli- ja aurinkovoimasta ja julkaisemme aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja julkaisuja. Täältä löydät myös ajankohtaiset mediaosumat, yhdistyksen tekemät lausunnot ja avoinna olevia työpaikkoja alalla.

Selaa uutisia aihealueittain

Tutkimukset ja julkaisut

Merituulivoiman aluetaloudelliset vaikutukset

Suomessa suunnitteilla olevien merituulivoimahankkeiden kokonaiskapasiteetti on tällä hetkellä noin 33 GW. Hankkeiden on arvioitu toteutuvan vuoteen 2045 mennessä. Toteutuessaan hankkeilla on todella merkittävä työllisyys- ja verovaikutus Suomessa. Lataa selvityksen tulokset alta.

3.5.2023

Tiedotteet

Voimajohdon lunastuskorvaus metsämaalla on monen asian summa

Tuulivoiman ja muun sähköinfran käyttöönottoon tarvitaan sähkönsiirtolinjoja, jotka mahdollistavat sähkön saatavuuden kaikkialle Suomeen. Siirtolinjojen alle jäävästä maa-alasta maksetaan maanomistajalle lunastuslain mukainen korvaus. Lunastuslain tavoitteena on taata maanomistajalle täysi korvaus lunastetusta maasta. Lunastetun metsämaan korvaukset vaihtelevat puuston määrän, laadun ja sijainnin mukaan. Yleisimmin korvausmäärissä puhutaan tuhansista euroista, kun otetaan huomioon puun myynnistä saatu tulo sekä menetetyistä […]

27.4.2023

Tutkimukset ja julkaisut

Tuulivoimarakentaminen tienpitäjän näkökulmasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen julkaisemassa Tuulivoimarakentaminen tienpitäjän näkökulmasta -selvityksessä käydään läpi tuulivoimahankkeen rakentamisesta aiheutuvia kuljetuksia, kuljetuksista aiheutuvia maantieverkon toimenpidetarpeita sekä toimenpiteiden toteuttamiseen vaadittavia lupia ja sopimuksia. Lue selvitys

21.4.2023

Tiedotteet

Tuulivoiman hiilikädenjälki ja vaikutus suomalaiseen metsään

Tuulivoiman yleistyttyä Suomessa ovat keskusteluun nousseet tuulivoimarakentamisen ilmastovaikutukset ja vaikutukset suomalaisten metsien hiilinieluun. Etha Windin tuoreen selvityksen mukaan tuulivoiman positiivinen vaikutus, joka saavutetaan päästövähennyksinä, on 50 kertaa suurempi, kuin sen ilmastonegatiiviset vaikutukset. Tuulivoiman tarvitsema metsäala ei ole suuri; on arvioitu, että 100 terawattitunnin (TWh) tuulivoimatuotannon tarvitsema maapinta-ala olisi noin 0,15 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta. Viime vuonna […]

19.4.2023

Tiedotteet

Terveiset uudelle hallitukselle: näin Suomi varmistaa tuulivoima-alan miljardi-investoinnit

Tuulivoima on yksi Suomen merkittävimmistä ja nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista; vuonna 2022 tuulivoima toi yli kolmanneksen kaikista Suomen teollisuuden investoinneista. Edullinen tuulisähkö ja vahva tuulivoimahankeportfolio ovat Suomen ainoita kilpailuetuja, kun vihreän siirtymän investoinneille, kuten vetyhankkeille, etsitään rakentamiskohteita. Tuulivoiman rakentaminen on myös nopein ja edullisin tapa irtautua tuontienergiariippuvuudesta. Tuulivoima-ala toivoo, että Suomen uusi hallitus mahdollistaa alan kasvun […]

5.4.2023

Heikko signaali

Heikko signaali

Heikoista signaaleista voimme ”ennustaa” tulevaa ja varautua tulevaisuudessa ehkä tuulivoima-alaan suoraan tai välillisesti, positiivisesti tai negatiivisesti vaikuttaviin asioihin. ILMOITA HEIKKO SIGNAALI Mikä on heikko signaali? Hyvin matalalla kynnyksellä joku asia, ilmiö, kuva, tapa tai muu havainto, joka voidaan tulkita merkiksi jostain suuremmasta mahdollisesta muutoksesta. Aihe on vielä ”pinnan alla” tai ehkä jo toistuukin, mutta vain […]

30.3.2023

Siirry takaisin sivun alkuun