Ajankohtaista

Tiedotamme aktiivisesti suomalaisesta tuuli- ja aurinkovoimasta ja julkaisemme aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja julkaisuja. Täältä löydät myös ajankohtaiset mediaosumat, yhdistyksen tekemät lausunnot ja avoinna olevia työpaikkoja alalla.

Selaa uutisia aihealueittain

Tiedotteet

Ensimmäiset tuulivoimaloiden lavat kierrätetty onnistuneesti Suomessa – uusi kotimainen ratkaisu syntyi usean toimijan yhteisprojektissa

Porissa on kevään aikana purettu kolme yli 23 vuotta käytössä ollutta tuulivoimalaa, jotka olivat aikanaan ensimmäiset megawattiluokan voimalat Suomessa. Ympäristöministeriön rahoittaman KiMuRa-hankkeen ansiosta ne voitiin nyt kierrättää ja hyödyntää tehokkaammin – aiemmin osa materiaalista olisi päätynyt loppusijoitukseen kaatopaikoille tai ulkomaisten toimijoiden käsiteltäväksi. ”Tuulivoimaloiden kierrättäminen on noussut puheenaiheeksi: vaikka voimalat voidaan kierrättää 80–95 prosenttisesti, ovat niiden […]

30.8.2022

Tiedotteet

Tuulivoimaa rakennetaan ennätysvauhtia – kunnat hyötyvät eniten panostamalla myös alan koulutukseen

Tuulivoimarakentaminen on Suomessa nyt kiivaampaa kuin koskaan aiemmin. Alkuvuonna onkin jo rakennettu 154 uutta voimalaa. Leudompituulista kesäkautta hyödynnetään rakentamisessa, ja voimaloita odotetaan valmistuvaksi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla vielä alkuvuotta enemmän. Pohjois-Pohjanmaan asema johtavana tuulivoima-alueena on vahvistunut entisestään. Suomessa on rakennettu tuulivoimaloita vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla enemmän kuin koko edellisenä vuonna yhteensä. Tuulivoimarakentamisessa saavutettiin viime vuonna ennätys […]

1.7.2022

Siirry takaisin sivun alkuun