Hajautettu uusiutuvan sähkön tuotanto vahvistaa Suomen sähköomavaraisuutta ja huoltovarmuutta, parantaa sähkön saatavuutta, ja siten tasaa sähkön hintaa. Kuluva ankara pakkastalvi muistuttaa siitä, miten tärkeää ja perusteltua tuulivoimarakentamisen laajentaminen itäiseen ja eteläiseen Suomeen on. Kotimaamme on laaja, mikä tarjoaa tuulta sähköntuotantoon esimerkiksi juuri itäisessä Suomessa silloin, kun tuulivoiman ydintuotantoalueilla Pohjois-Pohjamaalla on tyyntä.
Tuulivoima-ala on yli viisitoista vuotta suunnitelmallisesti pyrkinyt laajentumaan maamme länsiosista uusille alueille varsinkin itäiseen Suomeen tavoitellen tasaisempaa sähköntuotantoa. Tammi-helmikuun vaihteen kovemmat tuulet puhdistivat suuren osan tuulivoimaloiden jäätyneistä lavoista, mutta tuulivoimarakentamisen laajentuminen vaatii tietoisia päätöksiä ja kehittämistoimia.
”Energiapolitiikan pitää olla tarkkaan harkittua ja pitkäjänteistä, koska energian ja sähkön tarve läpäisee koko yhteiskunnan. Sähkön rooli lämmityksessä on kasvava. Vireillä olevan alueidenkäyttölain linjaus tuulivoiman 1 250 metrin vähimmäisetäisyydestä käytännössä tarkoittaa sitä, ettei eteläiseen Suomeen voida juurikaan rakentaa tuulivoimaa, mikä vaikeuttaa sähköjärjestelmän tasapainoa,” Suomen uusiutuvien edunvalvontajohtaja Matias Ollila huomauttaa.
Itäisen Suomen osalta ratkaisu löytyy Puolustusvoimien aluevalvonnan uudistamisesta. Nykyisessä turvallisuustilanteessa olisi perusteltua sisällyttää puolustusmenoihin aluevalvonnan uudistuksen kustannukset, joihin kuuluisi saada EU-rahoitusta. Onhan yli puolet Euroopan Unionin ja Venäjän itärajasta (n. 2 400 km) Suomen ja Venäjän 1 300 kilometrin rajaa.
Itäisen Suomen tuulivoimarakentaminen on aika mahdollistaa, koska tasapainoisemman tuulivoimatuotannon tarve on olemassa, kuten tämä pakkastalvi osoittaa. Tekniset keinot ja selvitykset ovat olemassa. On ratkaisukeskeisen yhteistyön aika Puolustusvoimien, päätöksentekijöiden ja uusiutuvan energian alan kesken.
”Viimeistään seuraavalla vaalikaudella on aika valita itäisessä Suomessa tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat suuralueet ja käynnistää aluevalvonnan uudistaminen. Ratkaisun tueksi tarvitaan lisäksi sujuvaa kaavavalmistelua maakuntien ja kuntien osalta unohtamatta kantaverkon vahvistamista, joka luonnollisesti vaatii todelliset päätökset suurista sähkön tuotanto- ja kulutusinvestoinneista”, itäisen Suomen tuulivoimarakentamisen vaikuttamisesta vastaava edunvalvontapäällikkö Kimmo Kyrölä linjaa.