Motiva Oy ja Suomen Tuulivoimayhdistys (nykyinen Suomen uusiutuvat) selvittivät kyselytutkimuksella kuntapäätäjien suhtautumista tuulivoimaan. Tutkimukseen osallistui 698 kunnanvaltuutettua ja 103 tuulivoima-asioita käsittelevää virkamiestä. Tutkimus osoitti, että 90 % kuntapäättäjistä suhtautuu tuulivoiman rakentamiseen myönteisesti. Tutkimuksen toteutti Aula Research Oy.
Jatka lukemista

Tilastot
2011 – 2018 Suomeen asennettujen tuulivoimaloiden kapasiteettikertoimet
Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tilastojen mukaan vuosina 2011 – 2018 Suomeen rakennettujen tuulivoimaloiden keskimääräinen kapasiteettikerroin vuonna 2019 oli 33 prosenttia.
28.4.2020

Tiedotteet
Tuulivoimaloiden hyötysuhde nousee ja tuotantokustannukset laskevat
Teknologian tutkimuskeskus VTT:n kerääminen tilastojen mukaan Suomen tuulivoimaloiden hyötysuhde on noussut tasaisesti viime vuosien aikana. Vuonna 2018 parhaiten tuottaneen tuulipuiston kapasiteettikerroin* oli lähes 45 prosenttia. Myös tällä hetkellä rakenteilla olevien tuulipuistojen laskennalliset hyötysuhteet yltävät 45 prosenttiin, mikä näkyy erityisesti tuulivoimatuotannon kustannusten laskuna. VTT:n tilastojen mukaan vuosina 2011 – 2017 Suomeen rakennettujen tuulivoimaloiden keskimääräinen kapasiteettikerroin vuonna […]
12.6.2019