Sitra: Maatuulivoima on tulevaisuuden merkittävin sähköntuotantomuoto

15.11.2021

Sitran syyskuussa julkaistun selvityksen Sähköistämisen rooli Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa tavoitteena oli luoda kokonaisvaltainen kuva sähköistämisestä ja päästöjen vähentämisestä Suomessa ja siten täydentää sekä täsmentää näkymää energiajärjestelmän tulevaisuuteen. Tarkastelun lähtökohtana oli, että hiilineutraalius saavutetaan vuoteen 2035 ja päästöttömyys vuoteen 2050 mennessä.

Suomen ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii tuntuvasti lisää puhdasta sähköä. Pääosa tarpeesta on halvinta kattaa tuulivoimalla, jota tukevat vahvasti muun tuotannon ja kysynnän jousto. Kasvava vaihtelevan tuotannon määrä ja vanhojen fossiilisten voimalaitosten alasajo lisäävät merkittävästi tarvetta tuotantopuolen joustoratkaisuille Suomessa. Etenkin vuoden 2040 jälkeen viikoittaista ja pidemmän aikavälin joustavuutta skenaarioissa tarjoaa power-to-gas-to-power-kapasiteetti (P2G2P), ja akkujärjestelmät puolestaan päivänsisäistä joustavuutta. Selvitys osoittaa myös, että jos maatuulivoiman ja kysyntäjouston täyttä potentiaalia ei saavuteta, aiheutuu siitä tuntuvia lisäkustannuksia Suomen sähköjärjestelmälle.

Sitran muistio

Lisätietoja

Johanna Sula

PR-päällikkö

+358 40 770 0332

  • PR- ja mediasuhteet
  • koulutus- ja vastuullisuusaiheet
  • Jäsenviestintä
Siirry takaisin sivun alkuun