Suomen uusiutuvien uusi puheenjohtaja Heikki Peltomaa: Uusiutuva energia ja sen mahdollistama halpa sähkö on Suomen teollisuuden ykkösajuri

Suomen uusiutuvat ry:n vuosikokous on valinnut yhdistykselle uuden hallituksen kaudelle 2025–2026 ja sen puheenjohtajaksi valittiin neljättä kertaa wpd Suomen toimitusjohtaja Heikki Peltomaa. Suomen uusiutuvat ry (ent. Suomen Tuulivoimayhdistys) edustaa kotimaisen energiakentän kolmea suurinta uusiutuvan energian toimialaa maatuulivoimaa, merituulivoimaa ja aurinkovoimaa, sekä hankkeiden yhteyteen rakennettavia energiavarastoja.

Koska edullinen sähkö on Suomen suurimpia kilpailuetuja, alkavalla puheenjohtajakaudella Peltomaa näkee elintärkeänä sen, että tuulivoiman kansallista sääntelyä ei kiristetä, jotta edullinen sähkö saadaan myös jatkossa turvattua niin uusille vihreän siirtymän hankkeille, kuin olemassa olevalle teollisuudelle.

”Puhdas, edullinen ja nopeasti rakennettava uusiutuva energia on paras ja ainoa kilpailuvalttimme saada uusia teollisia investointeja Suomeen. Ainoastaan maatuulivoiman merkittävän lisäämisen avulla pystymme turvaamaan energiantuotannon ja Suomen teollisuuden myös tulevaisuudessa. Kansallisen sääntelyn tuleekin tukea tätä kehitystä – ei hidastaa sitä. Suomella on loistavat olosuhteet säilyttää asemansa houkuttelevana investointiympäristönä Euroopassa niin uusiutuvalle energialle kuin sitä hyödyntävälle teollisuudelle, mutta nyt kehysriihessä esitetyt linjaukset ovat rikkomassa toimivaa mallia”, Peltomaa linjaa.

”Aloitamme uuden hallituskautemme toteuttamalla äskettäin uusittua strategiaamme ja näemme Suomella olevan hyvät kortit pelattavana”, Peltomaa päättää.

Suomen uusiutuvien hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin jo vuodesta 2013 yhdistyksen hallituksessa ja valiokunnissa aktiivisesti vaikuttanut lakiasioiden johtaja Jenny-Li Holmström Taaleri Energia Oy:stä.

”Uusiutuvan energian siivittämä talouskasvu on kestävin vaihtoehto. Tällä hallituskaudella yksi painopistealueemme on sen kristalloiminen, miten yhdistys voi auttaa alan toimijat olemaan entistä vahvemmin edelläkävijöitä vastuullisuudessa. Varapuheenjohtajana olen iloinen, että pääsen tukemaan yhdistystä tässä asiassa”, sanoo Holmström.

Kauden 2025-2026 hallituksessa toimivat:

Varsinainen jäsen (henkilökohtainen varajäsen)

Veli-Pekka Alkula, OX2 (varajäsen Lyydia Kilpi, OX2)

Piia Heikkinen, Nordi Oy (varajäsen Björn Nykvist, Asianajotoimisto HPP)

Jenny-Li Holmström, Taaleri Energia (varajäsen Petri Isotalus, Taaleri Energia)

Esa Holttinen, Suomen Hyötytuuli (varajäsen Miia Suuriniemi, Suomen Hyötytuuli)

Aapo Koivuniemi, ABO Energy Suomi (varajäsen Amanda Cardwell, ABO Energy Suomi)

Jussi Mäkinen, Ilmatar Energy Oy (varajäsen Lauri Vierto, Ilmatar Energy Oy)

Pia Oesch, EPV Energia Oy (varajäsen Ari Soininen, EPV Aurinkovoima Oy)

Heikki Peltomaa, wpd Suomi Oy (varajäsen Mattias Järvinen, wpd Suomi Oy)

Erkka Saario, henkilöjäsen (varajäsen Marko Olli, Ramboll)

Pekka Tolonen, Helen Oy (varajäsen Tommi Göös, henkilöjäsen)

Lisätietoja:

Heikki Peltomaa, hallituksen puheenjohtaja, Suomen uusiutuvat ry, 040 679 7563
Anni Mikkonen, toimitusjohtaja, Suomen uusiutuvat ry, 040 771 6114

Lisätiedot

Anni Mikkonen

Toimitusjohtaja

+358 40 771 6114

  • Yhdistyksen johtaminen
  • Mediahaastattelut
Siirry takaisin sivun alkuun