Uusiutuva energia on merkittävä mahdollisuus maakunnille, ja tuulivoima on tässä kehityksessä avainasemassa. Pohjois-Savoon on tällä hetkellä suunnitteilla 31 tuulivoimahanketta, joista arviolta noin puolet tulee toteutumaan sähköntuotantoon saakka. Tämä tarkoittaa maakunnalle mahdollisuutta muun muassa noin 12 miljoonan kiinteistöverotuloihin pelkästään tuulivoimaloiden ensimmäisenä toimintavuonna. Eniten hankkeita on maakunnassa suunnitteilla Sonkajärvelle.
Tuulivoiman taloudelliset vaikutukset ovat huomattavia Pohjois-Savolle, joka on Suomen 6. suurin tuulivoimamaakunta suunnitteilla olevien hankkeiden määrässä mitattuna. Jos noin puolet Pohjois-Savoon nyt suunnitteilla olevasta 31 maatuulivoimahankkeesta toteutuu, tarkoittaa se maakunnan kunnille arviolta 12 miljoonan kiinteistöverotuloja – pelkästään tuulivoimaloiden ensimmäisenä toimintavuonna. Tuulivoimaloiden koko 35 vuoden elinkaaren aikana kiinteistöveroista kertyisi vähennyksineen arviolta lähes 280 miljoonaa.
Kiinteistöverot ovat suoraa tuloa kunnille, mutta niiden lisäksi tuulivoimainvestoinnit tuovat alueelle hyvinvointia myös laajemmin.
”Uusiutuva energia ei ole vain yksittäisten hankkeiden asia, vaan se on maakunnille strateginen mahdollisuus. Kun investoinnit toteutuvat, ne voivat synnyttää alueelle laajemman energiaklusterin, jossa myös jatkojalostus, kuten vety- ja sähköpolttoainetehtaat, tuovat lisäarvoa. Tämä tarkoittaa kasvavia verotuloja, uusia työpaikkoja ja vahvempaa alueellista elinvoimaa”, summaa Suomen uusiutuvien toimitusjohtaja Anni Mikkonen.
Kunnilla on valta valita kaavoittavatko ne uusiutuvaa energiaa alueelleen. Tällä hetkellä eniten tuulivoimahankkeita on Pohjois-Savoon suunnitteilla Sonkajärvelle (6 hanketta, 1 069 MW), Pielavedelle (4 hanketta, 429 MW) ja Kiuruvedelle (3 hanketta, 474 MW). Yhteensä tuulivoimaa on suunnitteilla 12 kuntaan maakunnan alueella.
Mikkonen näkee paikallisen päätösvallan säilymisen tärkeänä. ”Maakuntien ja kuntien päätösvallasta uusiutuvan energian sijoittumiseen on pidettävä kiinni. Kunnat tuntevat parhaiten alueensa erityispiirteet ja voivat demokraattisesti arvioida hankkeiden vaikutukset ja hyödyt – ympäristövaikutusten arviointi ja kaavoitus ovat perusteellisia välineitä hankkeiden vaikutusten arviointiin. On tärkeää, että päätökset tehdään jatkossakin paikallisesti, ilman esimerkiksi valtion asettamia kiinteitä etäisyysrajoituksia, ja että kaavoitus- ja luvitusprosessit säilyvät sujuvina.”