Uusiutuva energia on merkittävä mahdollisuus maakunnille, ja tuulivoima on tässä kehityksessä avainasemassa. Keski-Suomeen on tällä hetkellä suunnitteilla 39 tuulivoimahanketta, joista arviolta noin puolet tulee toteutumaan sähköntuotantoon saakka. Tämä tarkoittaa maakunnalle mahdollisuutta muun muassa reilun 14 miljoonan kiinteistöverotuloihin pelkästään tuulivoimaloiden ensimmäisenä toimintavuonna. Eniten hankkeita on maakunnassa suunnitteilla Karstulaan.
Tuulivoiman taloudelliset vaikutukset ovat huomattavia Keski-Suomelle, joka on Suomen 5. suurin tuulivoimamaakunta suunnitteilla olevien hankkeiden määrässä mitattuna. Jos noin puolet Keski-Suomeen nyt suunnitteilla olevasta 39 tuulivoimahankkeesta toteutuu, tarkoittaa se maakunnan kunnille arviolta 14,3 miljoonan kiinteistöverotuloja – pelkästään tuulivoimaloiden ensimmäisenä toimintavuonna. Tuulivoimaloiden koko 35 vuoden elinkaaren aikana kiinteistöveroista kertyisi vähennyksineen arviolta noin 330 miljoonaa euroa.
Kiinteistöverot ovat suoraa tuloa kunnille, mutta niiden lisäksi tuulivoimainvestoinnit tuovat alueelle hyvinvointia myös laajemmin.
”Uusiutuva energia ei ole vain yksittäisten hankkeiden asia, vaan se on maakunnille strateginen mahdollisuus. Kun investoinnit toteutuvat, ne voivat synnyttää alueelle laajemman energiaklusterin, jossa myös jatkojalostus, kuten vety- ja sähköpolttoainetehtaat, tuovat lisäarvoa. Tämä tarkoittaa kasvavia verotuloja, uusia työpaikkoja ja vahvempaa alueellista elinvoimaa”, summaa Suomen uusiutuvien toimitusjohtaja Anni Mikkonen.
Kunnilla on valta valita kaavoittavatko ne uusiutuvaa energiaa alueelleen. Tällä hetkellä eniten tuulivoimahankkeita on Keski-Suomeen suunnitteilla Karstulaan (5 hanketta, 510 MW), Kyyjärvelle (4 hanketta, 503 MW), Saarijärvelle (4 hanketta, 436 MW) ja Keuruulle (5 hanketta, 435 MW). Yhteensä tuulivoimaa on suunnitteilla 14 kuntaan maakunnan alueella.
Mikkonen näkee paikallisen päätösvallan säilymisen tärkeänä. ”Maakuntien ja kuntien päätösvallasta uusiutuvan energian sijoittumiseen on pidettävä kiinni. Kunnat tuntevat parhaiten alueensa erityispiirteet ja voivat demokraattisesti arvioida hankkeiden vaikutukset ja hyödyt – ympäristövaikutusten arviointi ja kaavoitus ovat perusteellisia välineitä hankkeiden vaikutusten arviointiin. On tärkeää, että päätökset tehdään jatkossakin paikallisesti, ilman esimerkiksi valtion asettamia kiinteitä etäisyysrajoituksia, ja että kaavoitus- ja luvitusprosessit säilyvät sujuvina.”