Tuulivoima

Lue tuulivoimatuotannosta, tuulivoimahankkeen vaikutuksista ja sen eri vaiheista sekä tuulivoimatuotannon taloudellisuudesta.

Merituulivoimahankkeen hankekehitys

Metsähallitus hallinnoi valtion maa- ja vesialueita ja vastaa merituulivoiman edistämisestä aluevesillä. Metsähallitus vastaa hankkeiden alkuvaiheen kehittämisestä, kuten ympäristövaikutusten arviointien (YVA) käynnistämisestä. Hankkeiden toteuttaja valitaan kansainvälisen kilpailutuksen kautta, jonka Metsähallitus järjestää. YVA-menettelyn lisäksi aluevesillä hankealueesta tulee laatia kaava, josta vastaa kyseisen vesialueen kunta. Aluevesille suunnitellut merituulivoimalat tarvitsevat myös kunnan myöntämät rakennusluvat, joissa tarkistetaan, että hakemus täyttää kaavan tekniset vaatimukset. Aluevesien pohjatutkimuksiin tarvitaan lupa Puolustusvoimien pääesikunnalta.

Teollisen kokoluokan merituulivoimahankkeen vaikutukset arvioidaan aina ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA). Hanketoimijan kannattaa huomioida, että merituulivoimahanke voi sijainnin mukaan vaatia Espoon sopimuksen mukaisen menettelyn. Kyseinen menettely eli valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointi tarvitaan hankkeissa, joissa on rajat ylittäviä vaikutuksia. Merituulivoima vaatii aina myös vesiluvan.

Merituulivoima hankekehitys talousvyöhykkeellä

Aluevesirajan ulkopuolella sijaitsee kunkin maan talousvyöhyke, joka ulottuu kansainvälisiin sopimuksiin perustuviin rajoihin asti. Talousvyöhykkeellä merituulivoiman hankekehitystä ohjaa laki merituulivoimasta talousvyöhykkeellä.

Lain mukaan Valtioneuvosto valitsee talousvyöhykkeellä sijaitsevat merituulivoima-alueet ottaen huomioon yhteiskunnan kokonaisedun. Energiavirasto järjestää kilpailutuksen merituulivoima-alueista. Kilpailutusmalli edellyttää, että alueiden käyttöoikeudet saavat yritykset, joilla on kyky toteuttaa hanke. Kilpailutuksen voittaja saa yksinoikeuden hakea valtioneuvostolta hyödyntämislupaa kyseiselle alueelle. Hyödyntämislupa antaa määräajaksi käyttöoikeuden alueeseen merituulivoimahankkeelle.

Hyödyntämisluvan lisäksi talousvyöhykkeellä tarvitaan myös muita lupia kuten vesilupa.

Siirry takaisin sivun alkuun