Merituulivoimahankkeen hankekehitys
Merituulivoimahanke voi sijaita aluevesillä tai Suomen yksinomaisella talousvyöhykkeellä (EEZ). Aluevesillä luvitus seurailee pääpiirteiltään samaa kaavaa kuin maatuulivoimahankkeessa. Aluevesien osalta vesialueiden käytöstä tulee tehdä sopimus Metsähallituksen kanssa. Myös merialueilla tehdään kaava, ja kaavoituksesta vastaa kunta, kuten maa-alueillakin. Pohjatutkimuksiin tarvitaan lupa Puolustusvoimien pääesikunnalta. Myös puolustusvoimien kaapelilinjat on huomioitava merituulivoimahankkeessa. Maatuulivoimasta poiketen merituulivoima vaatii aina myös vesiluvan, joka haetaan erikseen jokaiselle tuulipuistoon suunnitellulle tuulivoimalalle.
Hanketoimijan kannattaa huomioida, että merituulivoimahanke voi sijainnista riippuen vaatia Espoon sopimuksen mukaisen menettelyn, eli valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnin. Espoon sopimuksen mukainen menettely tarvitaan hankkeissa, joissa on rajat ylittäviä vaikutuksia.
Merituulivoima talousvyöhykkeelle
Aluevesirajan ulkopuolella sijaitsee kunkin maan talousvyöhyke, joka ulottuu kansainvälisiin sopimuksiin perustuviin rajoihin asti. Talousvyöhykkeellä toimintaa ohjaa laki Suomen talousvyöhykkeestä ja siellä sovelletaan osin eri lainsäädäntöä kuin varsinaisella Suomen valtion alueella maalla ja aluevesillä, ja siksi myös siellä tapahtuvien hankkeiden luvitus on osin poikkeavaa muihin alueisiin verrattuna.
Talousvyöhykkeelle suunniteltu merituulivoimahanke tarvitsee talousvyöhykelain mukaisen valtioneuvoston suostumuksen tutkimiseen ja rakentamiseen talousvyöhykkeellä. Talousvyöhykelain mukaan rakentamisen näille merialueille niiden taloudelliseksi hyödyntämiseksi on mahdollista valtioneuvoston antamalla, hakemukseen perustuvalla suostumuksella. Talousvyöhykettä ei kaavoiteta eikä rakentaminen vaadi rakennuslupaa. Talousvyöhykkeelle sijoittuva merituulipuisto tarvitsee aluevesille sijoittuvien puistojen tapaan myös vesiluvan.
Aluevalvontalain mukaista Puolustusvoimien pääesikunnan myöntämää tutkimus- ja kartoittamislupaa ei lähtökohtaisesti vaadita haettavaksi talousvyöhykkeellä sijaitsevan hankkeen osalta, joskin aluevesien läpi kulkevan kaapelin sijoittamisen osalta lupa vaaditaan. Puolustusministeriö myös ottaa kantaa hankkeen hyväksyttävyyteen valtioneuvostossa, kun alueen tutkimuslupia ja hyödyntämislupia haetaan. Talousvyöhykkeellä sijaitsevan tuulivoimahankkeen ympäristö- ja pohjaselvitykset vastaavat aluevesillä sijaitsevan merituulivoimahankkeen selvityksiä, hanke käy aina läpi myös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn.
Suomessa ensimmäiset merituulivoimahankkeet saivat tutkimusluvat Suomen talousvyöhykkeelle tammikuussa 2022.