Merituulivoiman kustannukset
Merituulivoimateknologia kehittyy kovaa vauhtia. Voimalat ovat korkeampia ja lavat pidempiä kuin aiemmin. Lisäksi merituulivoimaloiden tehot kasvavat. Teknisestä kehityksestä huolimatta merituulivoiman tuotantokustannukset ovat epävakaan geopoliittisen tilanteen myötä kasvaneet erityisesti rahoituskustannusten nousun myötä.
Tällä hetkellä merituulivoimaa ei juuri pystytä rakentamaan markkinaehtoisesti ilman jonkinlaista valtion taloudellista tukea kuin toimintaympäristössä, jossa niin tekniset kuin taloudellisetkin edellytykset ovat ihanteelliset. Kypsemmillä merituulivoimamarkkinoilla rakentamista on pääasiassa tuettu syöttötariffilla tai erillisillä, pelkälle merituulivoimalle suunnatuilla tuotantotuen kilpailutuksilla. Tämän lisäksi, monet valtiot ovat osallistuneet liityntäkustannusten kattamiseen.
Hankkeita rahoitetaan vielä eri tavoin
Joissain Euroopan maissa kilpailutuksessa menestyneen hankkeen verkkoliityntäkustannus ja merelle tuleva sähköasema maksetaan yhteiskunnan varoista. Verkkoliityntäkustannus on huomattavan suuri, joten sen kustannuksen kohdistuminen muuttaa rajusti hankkeen taloudellista kannattavuutta.
Esimerkiksi Alankomaissa on julkaistu vuonna 2021 merituulipuistoinvestointi, jossa tuulipuisto ei saa valtiolta tuotantotukea. Alankomaissa yhteiskunta kuitenkin maksaa merelle tulevan sähköaseman ja siitä merikaapelin maalla sijaitsevaan verkkoliityntäpisteeseen asti. Merituulivoiman rakentaminen voi siten olla mahdollista ilman valtion muuta taloudellista tukea, jos verkkoliityntäkustannukset katetaan yhteiskunnan varoista.