Tuulivoima

Lue tuulivoimatuotannosta, tuulivoimahankkeen vaikutuksista ja sen eri vaiheista sekä tuulivoimatuotannon taloudellisuudesta.

Rahoitussuunnittelu

Tuulivoima on vahvasti investointivaltainen sähköntuotantomuoto; suuri osa hankkeen elinkaaren aikaisista kustannuksista syntyy investointivaiheessa. Hankkeen onnistuminen riippuukin usein rahoitusjärjestelyistä. Omarahoitusosuuden järjestäminen riippuu toteutusmallista. Erillisen osakeyhtiön tapauksessa järjestetään osakeanti.

Hankeen rahoitukseen vaikuttaa voimakkaasti yhtiömuodon lisäksi saako hankkeelle valtiolta taloudellista tukea, myykö tuottaja kaiken sähkön sähkömarkkinoille vai onko tuottaja tehnyt sähkön käyttäjän kanssa pitkäaikaisen sähkönmyyntisopimuksen (PPA), jolla varmistaa tasaisen tulovirran voimalan elinkaaren ajaksi.

Suomessa vuonna 2011 käyttöön otettu tuulivoimalle, biokaasulaitoksille ja puupolttoainelaitoksille tarkoitettu tuotantotuki suljettiin tuulivoimaloiden osalta vuonna 2017. Suomessa järjestettiin vuonna 2018 teknologianeutraali tuotantotuen kilpailutus, jossa menestyneet tuulivoimahankkeet tullaan rakentamaan vuoden 2022 loppuun mennessä. Valtaosa Suomeen vuosina 2020-2022 rakennetusta tuulivoimakapasiteetista rakennetaan PPA-sopimuksen tai mankalatoimintamallin perusteella.

Tuotantotuki, mankalatoimintamalli tai PPA-sopimus helpottavat hankkeen tuoton ennustamista ja kannattavuuden arvioimista. Vakaa tuotto myös sekä helpottaa ulkopuolisen rahoituksen saamista että rahoituksen saamista paremmilla ehdoilla.

Tuuli- ja aurinkovoimassa rahoituskustannuksilla on merkittävä vaikutus tuotantokustannuksiin. Tuulivoimassa rahoituskustannukset voivat vastata jopa 40 prosenttia hankkeen tuotantokustannuksista. Pidempi laina-aika ja matalampi korko laskevat tuulivoiman tuotantokustannuksia.

Mahdollisesti tarvittavat lisäinvestoinnit (komponenttien uusimista tms. varten) otetaan huomioon jo rahoituksen rakennetta suunniteltaessa.

Lisäksi hankkeen omistaja varautuu taloudellisesti rakenteiden purkamisesta (decommissioning) aiheutuviin kustannuksiin käytön lopettamisen jälkeen.

Siirry takaisin sivun alkuun