Lisätietoja

Anni Mikkonen
Toimitusjohtaja
+358 40 771 6114
- Yhdistyksen johtaminen
- Mediahaastattelut
Toimitusjohtaja
+358 40 771 6114
Tiedotteet
Tuulivoima on pitänyt paikkansa toiseksi halutuimpana sähköntuotantomuotona Energiateollisuuden vuosittain toteuttamassa Energia-asenteet-seurantatutkimuksessa. Viimeisten kahden vuoden aikana tuulivoiman kannatus on kääntynyt pienen notkahduksen jälkeen taas nousuun, nyt 80 prosenttia suomalaisista haluaisi kotimaista tuulivoimatuotantoa lisättävän. Tutkimustulosten mukaan tuulivoiman haluttavuus on pysynyt korkeana koko 2000-luvun ajan – parhaimmillaan haluttavuus on käynyt yli 90 prosentissa. Kyselytutkimuksen mukaan ainoastaan aurinkovoima on […]
28.12.2018
Tiedotteet
Energiateollisuuden vuosittain toteuttaman Energia-asenteet -kyselyn mukaan tuulivoima on Suomen halutuin teollisen kokoluokan sähköntuotantomuoto ja toiseksi halutuin kaikista sähköntuotannon muodoista. Kyselyn mukaan suuri osa vastaajista näkee ilmastonmuutoksen vakavana ja todellisena uhkana, jonka torjunta vaatii välitöntä globaalia toimintaa, ja kannattaa uusiutuvan energian lisäämistä maamme energiajärjestelmässä. Poliittisilla päätöksillä pitäisi vastaajien mielestä tavoitella ensisijaisesti energiantuotannon kohtuullista hintaa. Edullisen tuulivoiman […]
29.12.2020