Tuulivoima

Lue tuulivoimatuotannosta, tuulivoimahankkeen vaikutuksista ja sen eri vaiheista sekä tuulivoimatuotannon taloudellisuudesta.

Hankkeesta viestiminen

Tuulivoimahankkeen toteutumiseen vaikuttaa erittäin paljon paikallisten asukkaiden suhtautuminen hankkeeseen. Positiivista suhtautumista voi edesauttaa avoimella viestimisellä ja lähiasukkaiden osallistamisella. Jo ennen hankkeen julkistamista kannattaa aloittaa keskustelut paikallisten ympäristö- ja kaavoitusviranomaisten sekä hankealueen maanomistajien ja lähinaapureiden kanssa.

Kun hankealueen maanvuokraus- tai ostosopimukset on allekirjoitettu, voi julkisen tiedottamisen hankkeesta aloittaa. Hankkeesta kannattaa järjestää avoimia kuulemistilaisuuksia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin kansalaiset saavat mahdollisuuden vaikuttaa hankkeen kehittymiseen. Eri hanketoimijoilla on eri tapoja olla läsnä hankepaikkakunnalla. Joillain paikkakunnilla on esimerkiksi avattu pari päivää viikossa auki oleva paikallistoimisto, joissa on mahdollista käydä keskustelemassa hankkeesta.

Hankkeen kulusta kannattaa tiedottaa myös lehdistössä, sekä järjestää myös hankkeen kuluessa yleisötilaisuuksia. YVA- ja kaavoitusprosesseihin kuuluu olennaisena osana julkiset tiedotus- ja keskustelutilaisuudet.

Siirry takaisin sivun alkuun