Tuulivoimalat
Tuulivoimalan käyttöikä on noin 25 vuotta – uusimpien voimaloiden kohdalla puhutaan jo yli 30 vuoden käyttöiästä. Tuulivoimalan tullessa elinkaarensa päähän se puretaan ja osat kierrätetään. Käytetyille tuulivoimaloille on olemassa myös jälkimarkkina eli ne voidaan myydä ja pystyttää uudelleen toisaalla. Pääsääntöisesti käytöstä poistetut voimalat kuitenkin puretaan ja kierrätetään.
Purettujen tuulivoimaloiden paikalle voidaan kunnan ja voimaloiden omistajan niin halutessa rakentaa uudet tuulivoimalat. Paikka sinänsä on arvokas, koska sinne on jo rakennettu tiet ja sähköverkko. Alueen etu on myös ennen kaikkea alueen tuulisuudesta saatavilla olevat tarkat tiedot pitkältä ajanjaksolta. Niin kutsuttuna repowering-hankkeena purettujen voimaloiden paikalle rakennettavat uudet tuulivoimalat luvitetaan aina alusta alkaen uudelleen. Vanha sähköverkko voidaan hyödyntää, mutta perustukset joudutaan aina uusimaan kokonaan.
Tuulivoimaloissa on paljon arvokkaita metalleja, jotka ovat rahanarvoista materiaalia. Purettavan voimalan arvo riippuu monista tekijöistä, kuten torniratkaisusta ja voimalan koosta. Purkukustannuksiin vaikuttavat myös purettavien voimaloiden kokonaismäärä alueella ja purkutapa, kuten se, kuljetetaanko lavat kokonaisina pois vai paloitellaanko tai murskataanko ne purkupaikalla. Vaikutuksensa on myös sillä, puretaanko perustus pois alueen erityispiirteiden tai uuden voimalan vuoksi vai maisemoidaanko se paikalleen.
Tällä hetkellä tuulivoimaloiden lavat ovat kierrätyksen ja uusiokäytön näkökulmasta haastavin osuus purettavaa voimalaa. Lasikuitumuovin lisäksi lavoissa on monia erilaisia materiaaleja, kuten metallia, eikä materiaaleja voida erottaa toisistaan. Lasikuitumuovijätettä syntyy tuulivoimaloiden lapojen lisäksi monista muistakin lähteistä, kuten veneteollisuudesta, mutta tuulivoimaloiden ikääntymisen myötä jätemäärät tulevat kasvamaan.
Maailmalla on useita teknologioita, jotka voivat hyödyntää lasikuitumuovijätettä. Orimattilassa sijaitseva Conenor Oy on osana EU:n rahoittamaa ECOBULK-hanketta kehittänyt teknologian, joka mahdollistaa lapajätteestä rakennusteollisuuden komposiittimateriaalin valmistamisen. Tuotteeseen ei tarvitse lisätä neitseellistä muovia, se on edullinen, kestävä, ei homehdu, mätäne tai vaadi huoltoa. Tuote voidaan valmistaa monen malliseksi ja se sopii jopa käytettäväksi ratapölkkyinä alueilla, joilla puuta on vähän tarjolla. Tuotteen elinkaaren loppupäässä se voidaan polttaa. Lue lisää lapojen kierrätyksestä.
Kymmenen tuulivoimalan puistossa yhden tuulivoimalan purkukustannus on tällä hetkellä tapauskohtaisesti vaihdellen noin 10 000 – 85 000 euroa, kun kaikki voimalat puretaan samalla kertaa ja perustus maisemoidaan paikoilleen. Toisaalta tulevaisuudessa purkutoiminnan ammattimaistumisen odotetaan laskevan kustannuksia. Samaan aikaan voimalakoon kasvu kuitenkin nostaa kustannuksia. Tuulivoimaloiden purku vaatii nosturin, jonka kuljetuskustannukset ovat yksi syy sille, miksi purettavien voimaloiden kokonaismäärä vaikuttaa yhden voimalan purkukustannuksiin. Epätyypillisissä tapauksissa, kuten tuulivoimalan palotapauksissa, voimala voidaan purkaa hallitusti räjäyttämällä. Myös tässä tapauksessa materiaali saadaan kerättyä tehokkaasti talteen.
Tuulivoimaloiden purusta vastaa aina voimaloiden omistaja. Tuulivoimahankkeen yhteydessä voidaan perustaa rahasto tai asettaa vakuus, josta purkukustannukset katetaan, jos omistaja ajautuisi konkurssiin tai tapahtuisi jotakin muuta odottamatonta. Omistajayritysten konkurssit ovat kuitenkin Suomen markkinoilla epätodennäköisiä. Esimerkiksi kunnallisten sähkölaitosten tai suurten sähkön käyttäjien yhdessä omistamien, niin kutsuttujen mankalatoimintamallin yhtiöiden tapauksessa konkurssia ei tyypillisesti pidetä mahdollisena omistajayhtiöiden merkittävän koon vuoksi.
Tuulivoimala pysäytetään kun tuulennopeus ylittää sen kestokyky- ja turvallisuusvaatimukset, jotta laiterikoilta tai vaaratilanteilta vältyttäisiin.
Tuulivoimaloiden suunnittelustandardeissa (IEC 61400) on asetettu vaatimukset sille, minkälaiset kestokyky- ja turvallisuusvaatimukset voimalan on täytettävä. Nämä vaatimukset vaihtelevat sijoituspaikan tuulisuuden mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kovatuuliselle paikalle rakennetaan rajumpaa tuulta kestävä ja kovia tuulia paremmin hyödyntävä voimala. Kovatuulisten paikkojen voimalat antavat parhaimman tuotantonsa selvästi navakammilla tuulilla, ja niitä voi käyttää aina 30 m/s tuulennopeuksiin saakka, joskus jopa pidempään. Tilastollisesti voimalat pysäyttäviä tuulennopeuksia esiintyy Suomessa vain hyvin harvoin.
Alhaisemman tuulen alueelle rakennetaan voimala, jolla tavoitellaan maksimaalista energiantuotantoa heikommilla ja keskimääräisillä tuulilla. Alhaisen tuulen voimalaitosten tuotantokyky on hyvä alhaisemmilla tuulilla muunmuassa pitempien lapojen ja korkeamman tornin vuoksi. Ne kuitenkin pysäytetään voimalakohtaisesti 20 – 25 m/s tuulella ja lavat ohjataan asentoon, jossa voimalaan kohdistuu mahdollisimman pieni mekaaninen rasitus.
Tuulivoiman tuotanto vaihtelee päivittäin, kuukausittain ja vuosittain. Suomessa talvella tuulee enemmän kuin kesällä ja siitä syystä tuulivoimaa tuotetaan meillä eniten talvikuukausien aikana. Tilastojen mukaan tuulivoiman tuotanto vastaa hyvin vaihtelevaan sähkön kysyntään. VTT:n keräämistä tilastoista nähdään, että pääsääntöisesti sähkön kysynnän ollessa Suomessa kesällä pienintä, on myös tuulivoiman tuotanto pienimmillään. Talvella kysynnän ollessa korkeimmillaan, tuotetaan tuulivoimallakin eniten sähköä.
Tuulivoiman tuotanto Suomessa painottuu loka – maaliskuun väliseen aikaan, joiden aikana on yleisesti tuotettu noin 60 prosenttia vuotuisesta tuulisähkötuotannosta. Talvella tuulisuuden lisääntymisen lisäksi ilma on kylmyydestä johtuen tiheämpää ja tuulivoimatuotanto on senkin vuoksi suurempi kuin kesällä.
Aina oma näppituntuma talvipäivän tuulisuudesta ei ole aukoton, me ihmiset kun havaitsemme tuulen alle kahden metrin korkeudella maanpinnasta ja useimmiten kaukana sieltä, missä tuulivoimaa tuotetaan – suojaisella asuinalueella, toimistotalon seinänvierustalla tai metsän siimeksessä. Tuulennopeus kasvaa kuitenkin nopeasti ylöspäin mentäessä. Reilusti yli sadan metrin korkeudella maanpinnasta avoimella merenrannalla tai tunturin huipulla tuulee useimmin myös pakkasilla. Tuulisuus kuitenkin vaihtelee päivittäin niin kesällä kuin talvellakin, ja myös tuulettomia pakkaspäiviä esiintyy vuosittain.
Tuulivoimalat tuottavat sähköä täydellä nimellistehollaan (esim. 3 MW), kun tuuli on varsin voimakas. Täyden tehon saavuttamisraja on laitekohtaista, mutta useimmiten raja on noin 12-14 m/s. Heikommilla tuulilla voimalat tuottavat vähemmän energiaa ja aivan alhaisilla tuulennopeuksilla (noin 3 m/s ja sen alle) ne pysähtyvät.
Huipunkäyttöajalla tarkoitetaan sitä laskennallista tuntimäärää, jonka tuulivoimalan pitäisi toimia täydellä teholla tuottaakseen saman energian, mitä se todellisuudessa vuodessa tuottaa. Myös vesivoimalaitosten yhteydessä käytetään samaa termiä.
Tuulivoimaloiden huipunkäyttöajat ovat kasvaneet voimakkaasti teknologian kehittymisen, korkeampien tornien ja pitempien lapojen ansiosta. Suomessa hyvätuulisella paikalla maatuulivoimalan huipunkäyttöaika on tänä päivänä (2019) noin 3 000 – 4 000 tuntia. Merituulivoimalan huipunkäyttöaika on huomattavasti tätä korkeampi, 4 200 – 4 600 tuntia.
Tuulivoimaloiden purusta vastaa aina voimaloiden omistaja. Lähtökohtaisesti tilanne, jossa tuulivoimalan purkaminen jäisi maanomistajan vastuulle, on häviävän pieni. Tilanne edellyttäisi voimalat omistavan yrityksen konkurssin, mikä on Suomen markkinoilla epätodennäköistä. Suomen tuulivoimatoimijoista iso osa on mankalayhtiöitä, joiden omistajat vastaavat yhtiön veloista omaan konkurssiinsa asti. Nämä mankalayhtiöiden omistajat ovat kunnallisia energiayhtiötä tai osuuskauppa tms., joiden konkurssit ovat hyvin epätodennäköisiä. Lisäksi monien tuulivoimayhtiöiden takana on suuria ja vakavaraisia kotimaisia ja ulkomaisia toimijoita, joiden äkillinen poistuminen markkinalta ei ole todennäköinen tapahtuma.
Hankkeiden lainarahoitusta myöntäessään pankit arvioivat toimijan vakavaraisuuden ja hankkeen taloudellisen potentiaalin erittäin kriittisesti ja kattavasti. Mahdollisen konkurssin kuitenkin sattuessa voimalat siirtyvät pankin omaisuudeksi, mikäli lainapääomaa ei ole maksettu takaisin. Tämän jälkeen omistus jää konkurssipesälle, joka voi myydä omaisuuden jälkimarkkinoille. Mikäli voimalaa ei myydä asennettavaksi toiseen paikkaan, voidaan reilu 80 prosenttia voimalan osista kierrättää.
Myös tuulivoimalle kaavoitetulla ja rakennutulla alueella on jälkimarkkinat: mikäli paikalla on hyvät tuuliolosuhteet, valmis infrastruktuuri houkuttelee uusia toimijoita, jotka vastaavat myös vanhojen voimaloiden purkamisesta. Lisäksi purkamiseen liittyvistä asioista voidaan sopia maanomistajan ja tuulivoimayhtiön välillä jo sopimusvaiheessa: voidaan perustaa rahasto tai asettaa vakuus, josta purkukustannukset katetaan, jos omistaja ajautuisi konkurssiin tai tapahtuisi jotakin muuta odottamatonta.
Rikkiheksafluoridi eli SF6 on voimakas kasvihuonekaasu, joka kuuluu fluorattujen kasvihuonekaasujen luokkaan (F-kaasut). Ympäristöministeriön mukaan valtaosa Suomen F-kaasujen päästöistä on peräisin kylmä- ja ilmastointilaitteista. Seuraavaksi suurimpana päästölähteenä ovat aerosolien ja yksikomponenttisten saumaeristeiden käyttö. Muiden lähteiden osuus päästöistä on vähäisempi. Yksi vähäisempi päästölähde on sähköntuotanto, jossa SF6-kaasua käytetään kytkinlaitteissa estämään laitteistoa vahingoittavan valokaaren syntymistä.
Tuulisähköntuotannossa SF6-kaasua käytetään sähkön siirron 20-30 kV (kilovoltin) kytkinkojeistoissa ja sähköasemien kytkinlaitoksissa, kuten missä tahansa sähkön siirrossa. Kytkinlaitteita tarvitaan aina sähköntuotannossa ja -siirrossa, tuotetaan sähkö millä tavalla tahansa. Kytkinlaitoksia on käytössä myös muualla teollisuudessa, kuten metsä-, kemian- ja terästeollisuudessa. SF6-kaasun käyttö on siis yleisesti koko energiantuotantoa ja kaikkea sähkön siirtoa koskeva, ei pelkästään tuulivoimatuotantoon liittyvä asia. SF6-kaasun käytölle etsitään koko ajan korvaavia menetelmiä ja kytkinlaitoksissa käytetään jo nyt myös ilma-/tyhjiöeristystä.
F-kaasupäästöt kaasulähteittäin 2017
Ympäristöministeriön tilaston mukaan sähkönjakelulaitteiden F-kaasupäästöt vuonna 2018 vastasivat 0,01 Mt CO2-ekvivalenttia. Suomen vuoden 2018 tuulivoimatuotanto (6 TWh) vähentää maamme kasvihuonekaasupäästöjä vuosittain 4,2 milj.tonnia CO2-ekvivalenttia. Eli verrattaessa tuulivoiman tuomia ilmastohyötyjä kaikkien (ei vain tuulivoimaloiden) sähkönjakelulaitteiden synnyttämiin SF6-kaasupäästöihin, voidaan saada mittakaavaa päästöihin.
Lisäksi on hyvä muistaa, että tuulivoiman osuus Suomen sähkönjakelussa käytössä olevasta SF6-kaasusta on pieni: vuonna 2021 kaikessa sähkönsiirrossa oli käytetty SF6-kaasua yli 170 000 kg (Energiateollisuus ry 2022). Yhdessä tuulivoimalassa SF6-kaasua on muutama kilo riippuen kytkinvalmistajan tuotteesta. Yhteensä Suomen 1000 tuulivoimalassa olisi siis yhteensä kaksi – kolme tuhatta kiloa SF6-kaasua, joka vastaa noin vajaata kahta prosenttia kaikesta sähkönsiirron SF6-kaasusta. Tämä siis, mikäli kaikissa Suomen tuulivoimaloissa olisi SF6-kaasua sisältävät kytkimet, eikä tyhjiökytkimiä olisi ollenkaan käytössä.
SF6-kaasun käyttöä seurataan
Energiateollisuus ry on seurannut SF6-kaasun käyttöä ja päästöjä Suomessa vuodesta 2005 lähtien. Tilastoista näkee, että Suomessa energiantuotannon SF6-kaasun käyttö on tilastoinnin aikana kasvanut merkittävästi, mutta päästöjen määrä on vähentynyt. Päästöjen laskun taustalla on aiempaa vakavampi suhtautuminen kaasuihin ja pyrkimys päästöjen minimointiin. SF6-kaasulle etsitään myös koko ajan korvaavia menetelmiä ja kytkinlaitoksissa käytetään jo nyt myös ilma-/tyhjiöeristystä.
Milloin vuoto on mahdollinen?
Vuotoja pyritään välttämään tekemällä SF6-säiliöt ja kytkinlaitteet niin tiiviiksi kuin mahdollista. Periaatteessa vuoto on mahdollista säiliö rikkoontuessa onnettomuudessa, tai mikäli voimalassa sattuisi räjähdys tai tulipalo. Tuulivoimaloimaloiden kuljetuksiin ja operoinnin turvallisuuteen kiinnitetään paljon huomiota, jolloin vuodon mahdollisuus jää marginaaliseksi. Kun tuulivoimala tulee elinkaarensa päähän ja puretaan, SF6-kaasua sisältävät kytkinlaitteet toimitetaan takaisin valmistajalle kierrätystä ja SF6-kaasun talteenottoa varten.
Tuulivoimaloiden tornit ovat terästä tai betonia, eli ne koostuvat varsin tavallisista materiaaleista. Perustukset, kuten mitkä tahansa rakennusten perustukset, ovat taas betonia ja terästä. Konehuone rakennetaan varsin tavanomaisista sähköteknisistä ja mekaanisista laitteista, joissa on terästä, valurautaa, kuparia ja jonkin verran alumiinia. Roottorit tehdään lasikuidusta ja hiilikuiduista.
Harvinaisiin maametalleihin perustuvilla kestomagneeteilla saadaan aikaiseksi niiden painoon ja kokoon nähden voimakkaita magneettikenttiä, joita hyödynnetään tuulivoimatuotannossa. Kestomagneetteja käyttävissä tuulivoimaloiden generaattoreissa käytetään pääasiassa neodymiumia, joka on suhteellisen harvinainen. Neodymiumia käytetään yleisesti elektroniikassa esimerkiksi kaiuttimissa, puhelimissa, sähkömoottoreissa, tietokoneiden kovalevyissa, hybridiautoissa ja niin edelleen. Tuulivoimaloihin käytetään vain häviävän pieni osa koko maailmassa käytettävästä neodymiumin määrästä.
Lue lisää harvinaisten maametallien kierrättämisestä
Lähteet:
Kriittiset metallit vihreässä energiateknologiassa, VTT, 2014
Kahden megawatin tuulivoimalan on tutkittu tuottavan sen valmistamiseen, pystyttämiseen, kunnossapitoon ja käytöstä poistoon sekä kierrätykseen tarvittavan energian takaisin 5 – 8 kuukauden aikana.
Pystytetyn tuulivoimalan energiantuotanto riippuu sijoituspaikan tuulisuudesta ja voimalan ominaisuuksista. Suomessa kannattavaksi arvioidulle sijoituspaikalle rakennettu yksi 3 – 5 megawatin maatuulivoimalaitos tuottaa parhaimmillaan noin 19 000 MWh sähköä vuodessa. Tällä voidaan kattaa noin 1 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuinen sähkönkulutus.
Lähteet:
Karl R. Haapala; Preedanood Prempreeda. Comparative life cycle assessment of 2.0 MW wind turbines. International Journal of Sustainable Manufacturing, 2014.
Tuulivoimalan käyttöikä on noin 25 vuotta – uusimpien voimaloiden kohdalla puhutaan jo noin 30 vuoden käyttöiästä. Tuulivoimalan tullessa elinkaarensa päähän se puretaan ja osat kierrätetään. Käytetyille mutta vielä toimintakuntoisille tuulivoimaloille on olemassa myös jälkimarkkinat eli ne voidaan myydä ja pystyttää uudelleen toisaalla. Pääsääntöisesti käytöstä poistetut voimalat kuitenkin puretaan ja kierrätetään.
Reilu 80 prosenttia koko tuulivoimalasta on kierrätettävissä. Voimaloiden metallikomponenttien (teräs, kupari, alumiini, lyijy) osalta kierrätysaste on jo nykyisin hyvin korkea, yleensä jopa lähes 100 %. Tällä hetkellä tuulivoimaloiden lavat ovat kierrätyksen ja uusiokäytön näkökulmasta haastavin osuus purettavaa voimalaa. Lasikuitumuovin lisäksi lavoissa on monia erilaisia materiaaleja, kuten metallia, eikä materiaaleja voida erottaa toisistaan.
Maailmalla on useita teknologioita, joiden avulla voidaan hyödyntää lasikuitumuovijätettä. Esimerkiksi Orimattilassa sijaitseva Conenor Oy on osana EU:n rahoittamaa ECOBULK-hanketta kehittänyt teknologian, joka mahdollistaa lapajätteestä rakennusteollisuuden komposiittimateriaalin valmistamisen. Lue lisää artikkelista Lapojen uusi elämä.
Tulevaisuudessa voimalavalmistajat kiinnittivät entistä enemmän huomiota tuulivoimaloidensa kierrätettävyyteen. Noin 80 prosenttia tuulivoimaloiden elinkaaren päästöistä on peräisin raaka-aineista ja komponenteista. Esimerkiksi voimalavalmistajien markkinajohtaja Vestas panostaa tulevaisuudessa päästöttömyyteen ja on ilmoittanut pyrkivänsä nostamaan voimaloidensa lapojen kierrätettävyyden 55 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Hiilineutraaliin tuotantoon yritys tähtää vuodesta 2030 lähtien. Lue lisää.