Yhteistyön rakentaminen tuulivoiman ja poronhoidon välille toi Akordille vuoden 2023 Tuulivoimateko-palkinnon

1.2.2024

Vuoden 2023 Tuulivoimateko-palkinnon saa ympäristökiistojen neuvottelevaan ratkaisuun erikoistunut Akordi Oy. Akordi on toiminut välittäjänä tuulivoima-alan ja poronhoidon välillä vuodesta 2020 alkaen. Pitkäjänteisen työn tuloksena on syntynyt konflikteja ennakoiva yhteistyöfoorumi sekä parhaat käytännöt tuulivoimahankkeille poronhoitoalueella. Suomen Tuulivoimayhdistyksen myöntämä palkinto luovutettiin tänään Oulun Wind Finland seminaarissa.

Aloite vuoropuheluun syntyi Paliskuntain yhdistyksen ja Suomen Tuulivoimayhdistyksen sekä Akordin välisistä keskusteluista. Toimivan yhteistyön ymmärrettiin olevan välttämätöntä toimialojen kestävälle rinnakkaiselolle.

”Tuulivoiman kannalta harvaan asutut alueet, kuten poronhoitoalue ovat houkuttelevia sijoittumispaikkoja. Ongelmia syntyy siitä, että samat alueet ovat kuitenkin jo poronhoidon käytössä. Tuulivoima-alalla ei aina tunnisteta poronhoidon erityisasemaa tai tunneta eri alueiden merkitystä poronhoidon kannalta. Tästä on aiheutunut paljon ristiriitoja paikallisesti ja olemme luoneet neutraalille maaperälle tilan, jossa näitä kysymyksiä voidaan käsitellä ja löytää niihin konkreettisia ratkaisuja yhdessä” sanoo Akordin toinen perustaja ja työskentelyä vetänyt Jonna Kangasoja.

”Etenkin nykyisessä maailmantilanteessa erilaisten näkemysten ymmärtäminen ja yhteisten käytäntöjen löytäminen vuoropuhelun keinoin on tärkeä kansalaistaito. Tänä päivänä on helppoa asettua kasvottomasti vastakkain ymmärtämättä toisen osapuolen kantaa. Akordi tekee vaikuttavaa työtä olemalla sovitteleva ratkaisunhakija tuoden eri tahoja – tässä tapauksessa tuulivoima-alan ja poronhoidon – saman pöydän ääreen neuvottelemaan, perehtymään ja oppimaan toisiltaan”, Tuulivoimateon tuomaristo perustelee valintaansa.

Kunniamaininta Jatkuvan Oppimisen ja Työllisyyden palvelukeskukselle

Tämän vuoden Tuulivoimateon lisäksi tuomaristo halusi nostaa kunniamaininnalla myös Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpa). Jotpa on tarttunut toimeen ja luonut konkreettisesti tuulivoima-alan koulutusmahdollisuuksia positiivisen rakennemuutoksen tilanteessa, jossa syntyy työllisyyttä, mutta osaajia tai koulutusta ei ole riittävästi.

”Jotpa yhdistää työmarkkinoiden tarpeet ja ihmisten osaamisen. Suomalaisen osaamisen kehittämisestä hyötyvät kaikki – teollisuuden investoijat, kunnat ja kansalaiset. Siksi halusimme antaa kunniamaininnan Jotpalle ja sen tuulivoima-alan koulutukseen kohdennetuille rahoitustuille varsinaisen Tuulivoimateon lisäksi. Näkisimme jopa näiden kahden tahon – Akordin ja Jotpan – kesken mahdollisia synergioita tuulivoima-alan hyväksyttävyyden ja sosiaalisen toimiluvan saavutettavuuden kehittämisessä koulutuksen keinoin,” tuomaristo toteaa.  

Yleisö äänesti vuoden Tuulivoimateoksi betoni-teräs -hybriditornit

Nordex Finland Oy ja Lujabetoni Oy saivat yhteishankkeellaan Vuoden Tuulivoimateko 2023 – yleisöäänestyksen palkinnon. Nordexin suunnittelemia betoni-teräs -hybriditornin betonielementtejä valmistaa Suomessa Lujabetonin Kärsämäen tehdas. Betonielementtien valmistuksella on merkittävä työllistävä vaikutus kotimaassa ja korvaa laajasti tuontia, mikä on ollut pitkään koko tuulivoima-alan strategisena tavoitteena.

Vuoden 2023 Tuulivoimateon tuomaristossa olivat

Fatim Diarra, kansanedustaja Vihreiden eduskuntaryhmä 

Marianne Heikkilä, Marttaliiton pääsihteeri, Martat-lehden päätoimittaja ja rovasti

Niklas Holmberg , uutispäällikkö ja päätoimittajan sijainen Maaseudun Tulevaisuus

Sanna Laine, asiakkuuspäällikkö, yritysyhteistyö WWF Suomi

Antti Majava, vihreän siirtymän ja energiamurroksen asiantuntija ja väitöskirjatutkija (HY/DENVI), BIOS-tutkimusyksikkö ja Käännekohta t&k Oy

Lue lisää Akordin poronhoito ja tuulivoima -neuvotteluista alla olevista linkeistä:

YM Selvitys: Tullaan tutuiksi ja tullaan toimeen – Yhteistoiminnallisten toimintatapojen vaikutuksest tuulivoiman paikalliselle hyväksyttävyydelle poronhoitoalueella

Hankekuvaus Akordin sivuilla: Tuulivoiman ja poronhoidon välisen vuoropuhelun ja yhteistyön rakentaminen

Lisätietoja

Suomen Tuulivoimayhdistys ry, PR-päällikkö Johanna Sula, puh. 040 770 0332

Akordi Oy, toimitusjohtaja Jonna Kangasoja, puh. 050 441 2863

Nordex Suomi Oy, toimitusjohtaja Andrej Borgmästars, puh. 040 188 3102

Lujabetoni Oy, yksikön johtaja Tuomo Eilola, puh. 044 585 2407

Lisätietoja

Johanna Sula

PR-päällikkö

+358 40 770 0332

  • PR- ja mediasuhteet
  • koulutus- ja vastuullisuusaiheet
  • Jäsenviestintä
Siirry takaisin sivun alkuun